• Yhdeksäsluokkalaiset osaavat englantia enää seiskan arvoisesti – parhaiten menestyttiin Etelä-Suomessa ja kaupungeissa

    Oppilaiden englannin osaamista selittävät eniten luottamus omaan osaamiseen, kielen harrastaminen vapaa-ajalla ja arviointitehtäviin käytetyn ajan pituus.
    Oppilaiden vahvin taito oli luetun ymmärtäminen, seuraavaksi puhuminen ja kuullun ymmärtäminen. Kuvituskuvaa.
    Oppilaiden vahvin taito oli luetun ymmärtäminen, seuraavaksi puhuminen ja kuullun ymmärtäminen. Kuvituskuvaa.  Kuva: LEHTIKUVA / MARJA AIRIO
    Uutiset|Yhteiskunta
    14.9.202207:40
    STT

    Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) arvioinnin mukaan yhdeksäsluokkalaisten A-englannin kielen taidot vastaavat kouluarvosanaa 7. Tulokset ovat laskeneet vuodesta 2013, jolloin edellinen arviointi järjestettiin.

    Oppilaiden vahvin taito oli luetun ymmärtäminen, seuraavaksi puhuminen ja kuullun ymmärtäminen. Heikoimmat tulokset tulivat kirjoitustehtävistä. Kaikki neljä osataitoa tehneistä oppilaista 29 prosenttia ei yltänyt kouluarvosanaan 8 missään osataidossa.

    Tuloksissa oli runsaasti alueellisia eroja, ja Etelä-Suomen kouluissa menestyttiin muita alueita paremmin. Myös kaupunkikouluissa oppilaat menestyivät paremmin kuin maaseudun kouluissa. Lukioon aikovien kielitaito oli parempaa kuin ammatilliseen koulutukseen aikovilla. Sukupuolten välillä osaamisessa ei ollut eroja.

    Karvin mukaan oppilaiden englannin osaamista selittävät eniten luottamus omaan osaamiseen, kielen harrastaminen vapaa-ajalla ja arviointitehtäviin käytetyn ajan pituus.

    Arvioinnin yhteydessä huomattiin, että saman tuloksen arvioinnissa saaneet ovat saaneet melko erilaisia arvosanoja omissa kouluissaan. Vaihtelu oli suurta etenkin puhumistehtävissä, mikä voi Karvin mukaan kertoa siitä, että opettajat tulkitsevat arviointikriteereitä eri tavoin.

    Arviointi järjestettiin maaliskuussa 2021.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle