• Vanhemmat jakavat kotihoidon tuen

    Uutiset
    2.9.201316:00
    STT

    Rakenneuudistuksessa kestävyysvajetta kurotaan umpeen muun muassa pidentämällä työuria alusta ja lopusta, jakamalla kotihoidon tuki vanhempien kesken sekä mahdollisilla kuntien pakkoliitoksilla muun muassa Jyväskylän seudulla.

    Hallitus ehdottaa kotihoidontuen jakamista molempien vanhempien kesken. Tavoite on lisätä tasa-arvoa ja saada äidit nopeammin työelämään.

    Äitien kotihoidontukiajan puolittaminen johtaa todennäköisesti siihen, että lapset menevät nykyistä pienempinä päivähoitoon, mikä tarkoittaa päivähoidon tarpeen kasvua, Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL arvioi.

    ”Koska päivähoidon kustannukset ovat selvästi korkeammat kuin kotihoidontuen, hallituksen esitys lisää julkisen talouden kestävyysvajetta.”

    ”Perheissä, joissa äidillä ei esimerkiksi opiskelun tai pätkätöiden takia ole työpaikkaa, johon palata, tukiajan puolittaminen tarkoittaa siirtymistä työttömyysetuuksien ja toimeentulotuen piiriin”, MLL toteaa.

    ”Isät ovat keskimäärin parempituloisia kuin äidit, mikä ohjaa perheen valintoja. Isän jääminen kotiin 337 euron kotihoidontuen turvin on usein liian iso lovi perheen taloudelle.”

    Myös Lapsiperheiden Etujärjestö ry ihmettelee aikeita leikata kotihoidon tukea.

    Valtionvarainministeriö on todennut järjestön mukaan, että ”kotihoidon tuen keston lyhentäminen ei tuottaisi merkittäviä julkistaloudellisia säästöjä. Sillä olisi kuitenkin muita, jopa säästöjä tärkeämpiä vaikutuksia, kuten sukupuolten välisen tasa-arvon parantuminen työmarkkinoilla”.

    ”Jos kyse on äitien kannustamisesta töihin entistä aiemmin, missä on lapsen etu? Pienen lapsen, joka muutoin olisi saattanut olla kotona kolmevuotiaaksi?” järjestö ihmettelee.

    MT–STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kotihoidon tuki
    tasa-arvo
    Hallitus
    rakenneuudistus
    lapsiperheet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria