• Ennätyssoutaja Jari Saarion vene pysähtyi, vauhti ei – lähtee seuraavaksi valloittamaan Kilimanjaron

    Vuoden 2024 ensimmäisenä MT Liven vieraana oli maailman tämän hetken kuuluisin yksinsoutaja Jari Saario.
    Saario kertoi soutu-urakastaan MT Livessä.
    Saario kertoi soutu-urakastaan MT Livessä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Urheilu
    10.1.202408:00
    Laura Ruohola

    Jari Saario on myös ensimmäinen toista kertaa MT Liven vieraaksi saapuva henkilö ja syykin siihen on selvä. Vierailu sovittiin keväällä Atlantin ylityksen jälkeisessä haastattelussa, kun jo oli tiedossa Saarion hurja suunnitelma myös monen kuukauden paluumatkasta.

    Matka toteutui ja Saario palasi lopulta joulun alla liki puolen vuoden jotokselta kotiin. Mutkattomasti ei paluu pohjoisen Atlantin ja Pohjanmeren läpi käynyt, vaan matkalle mahtui hurjia vaaratilanteita ja taistelua elämästä ja kuolemasta.

    Saarion paino putosi hurjalla matkalla 25 kiloa. Kroppa joutui koville ja palautumiseen menee pitkä tovi. Kovin kauaa kropalle ei lepoa kuitenkaan Saario suo, sillä tammikuun lopulla mies lähtee huiputtamaan Kilimanjaroa Tansaniaan. Huiputuksen jälkeen vuorossa olisi 62 kilometrin Finlandia-hiihto.

    Lähetyksessä Saario kertoi, miten hän on saanut todella paljon hyvää palautetta tempauksistaan. Monelle Saario on ollut esikuva, ja hän on auttanut vaikeiden aikojen kanssa painavia jaksamaan eteenpäin.

    Miten Saarion päivät kuluivat Atlantilla? Ainakin lokkien ja valaiden kanssa jutustelu tuli tutuksi. Entä minkä takia Saario pulahti hyiseen mereen ystävänsä vuoksi? Katso koko MT Live -lähetys alta.

    Lisää aiheesta
    • Jari Saario lähtee uudelleen matkaan kesäkuun lopulla.

      Luontomatkailu | Vaikka kaikki mahdollinen meni Atlantilla pieleen, Jari Saario palaa soutuveneelleen kesäkuussa – edessä odottava karu valtameren ylitys voi kestää jopa neljä kuukautta

    • Luontomatkailu | Jari Saario souti yksinään yli Atlantin, mutta miksi ihmeessä? Kahden kuukauden tarina puolessa tunnissa, katso MT Liven tallenne!

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle