• Maatalousteknologiaaei ole varaa laiminlyödä

    Uutiset
    18.11.201315:00
    Veikko Niittymaa

    Maatalousteknologiaa väheksytään usein ja perusteetta, toteaa professori Jane Rickson Carnfieldin yliopistosta Englannista.

    ”Jos maailma aikoo rakentaa kestävää ruokahuoltoa, se vaatii joka käänteessä teknologista osaamista.”

    Maatalousteknologian tutkijaseminaarissa viikko sitten Hannoverissa Saksassa puhunut Rickson korostaa kestävää tehostamista.

    Ruuan tuotannon pitää kasvaa kolme prosenttia vuodessa vuoteen 2030 saakka, jos väestö halutaan ruokkia. Peltoala ei kuitenkaan kasva.

    Mahdollisuuksia on, mutta monissa asioissa pitää onnistua. Ruuan tarjonta saadaan vastaamaan tarvetta ja samalla kerätä jotain myös varastoon pahan päivän varalle. Viime aikojen poliittinen epävakaus saa sytykettä ruuan niukkuudesta.

    Väestö kasvaa eniten Afrikassa ja Aasiassa. Ricksonin mukaan länsimaiset suurtuotannon opit eivät välttämättä päde, kun 80 prosenttia ruuasta tulee pienviljelmiltä.

    Maatalous nojaa fossiilisiin polttoaineisiin. Riippuvuudesta pitää päästä eroon ja siirtyä uusiutuvaan energiaan ja energian säästämiseen.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalousteknologia
    kestävä kehitys
    ruuantuotanto
    uusiutuva energia
    Maatalousteknologian tutkijaseminaari
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle