• Demokraatti: Rinne arpoo edelleen, tavoitteleeko jatkokautta SDP:n johdossa

    Rinne kertoo ilmoittavansa jatkohaluistaan luultavasti tämän vuoden puolella.
    SDP:n Antti Rinne kertoo ilmoittavansa jatkohaluistaan puolueen puheenjohtajana luultavasti tämän vuoden puolella. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    SDP:n Antti Rinne kertoo ilmoittavansa jatkohaluistaan puolueen puheenjohtajana luultavasti tämän vuoden puolella. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    2.8.201620:15
    STT

    Antti Rinne ei ole vielä päättänyt, tavoitteleeko hän jatkokautta SDP:n puheenjohtajana. Rinne kertoo asiasta Demokraatin haastattelussa. SDP:n puoluekokous on helmikuussa.

    Rinne kertoo ilmoittavansa jatkohaluistaan luultavasti tämän vuoden puolella. Rinteen mukaan nyt ei ole puheenjohtajapelin paikka, sillä puoluekokoukseen on vielä puoli vuotta aikaa.

    Rinne aloitti SDP:n puheenjohtajana vuonna 2014, kun hän voitti puheenjohtajavaalissa Jutta Urpilaisen.

    Demokraatin haastattelussa Rinne kertoo oppositiopuolue SDP:n julkistavan elo-syyskuussa oman sote-mallinsa. SDP:n malli on aluekuntamalli, jossa aluekunta ja alueen peruskunnat tekevät keskenään sopimuksen sote-palveluiden järjestämisestä.

    –  Peruspalveluihin täytyy sote-palvelujen ohella integroida myös ihmisen arjessa olevat palvelut. Tälle integraatiolle kuntalaki antaa parhaan pohjan eikä tarvita uutta hallinnollista lainsäädäntöä eli maakuntahallintoa, Rinne sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Antti Rinne
    SDP
    puheenjohtajuus
    puoluekokous
    sote-malli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle