• Leuto marraskuu ohi – tänään etelään lunta jopa kymmenen senttiä

    Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosiin on saapunut Baltiasta lumi- ja räntäsadealue.
    Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosiin on saapunut Baltiasta lumi- ja räntäsadealue. Kuva: Jussi Nukari
    Uutiset
    1.12.201714:45
    STT

    Ajokeli on huono Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa, varoittaa Liikenneviraston tieliikennekeskus.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosiin on saapunut Baltiasta lumi- ja räntäsadealue. Päivystävä meteorologi Tuomo Bergman arvioi STT:lle aiemmin tänään, että lunta sataa 5–10 senttiä.

    "Tämä on enemmän tasaisempi sadealue, ei ryöpsähdä muutamassa tunnissa kymmentä senttiä lunta", Bergman arvioi.

    Bergmanin mukaan sade jatkuu yöhön saakka. Itäisimmässä Suomessa sateita saataneen vielä aamupäivälläkin ennen kuin sadealue liikkuu pois Suomesta.

    Myös Pohjois-Lapissa liikkuu pienempi ja heikompi sadealue.

    "Tuuli voi etenkin käsivarren seudulla pöllyttää lunta."

    Utsjoella Pohjois-Lapissa mitattiin aamulla talven toistaiseksi alin lukema. Kahdeksan aikaan aamulla mittari kävi Kevojärvellä - 30,6 asteen lukemissa.

    Ilmatieteen laitos tviittasi aamulla talven alimmasta lukemasta ja kertoi sen olleen -30,5 puoli kahdeksalta. Puolta tuntia myöhemmin mittari kuitenkin näytti kymmenyksen hyisempää lukemaa, meteorologi Bergman kertoi puoli kahdentoista tietämillä.

    Aamun jälkeen sää on jo lauhtunut Pohjois-Lapissa.

    Marraskuu oli suurimmassa osassa maata 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi, kertoo Ilmatieteen laitos. Tavanomaiseen nähden lämpimintä oli maan itäosassa.

    Syksy eli syyskuu-marraskuu oli suuressa osassa maata tavanomaista sateisempi, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa jopa poikkeuksellisen sateinen. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaava toistuu keskimäärin harvemmin kuin kerran 30 vuodessa.

    Sademääräkertymät olivatkin Ilmatieteen laitoksen mukaan etelärannikolla jopa yli 1,5-kertaisia tavanomaiseen nähden.

    Marraskuussa sademäärät olivat etelärannikon lisäksi harvinaisen suuria Länsi-Lapissa.

    Kuukauden päättyessä lunta oli maassa muualla paitsi maan etelä- ja länsiosassa. Kittilän Kenttärovan asemalla lunta oli eniten, 57 senttimetrin verran.

    Artikkelin aiheet
    sääilmiö
    lumi
    Ilmatieteen laitos
    marraskuu
    Pohjois-Lappi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria