• IS: Yli puolet tuomituista seksuaalirikollisista Helsingissä ulkomaalaistaustaisia, Oulussa noin joka kolmas

    Kantasuomalaisten uhreista alaikäisiä oli 37, ulkomaalaistaustaisten 18.
    Jutuissa oli syytettyinä yhteensä runsaat sata epäiltyä. LEHTIKUVA / Linda Manner
    Jutuissa oli syytettyinä yhteensä runsaat sata epäiltyä. LEHTIKUVA / Linda Manner 
    Uutiset
    22.3.201909:34
    STT

    Helsingin ja Oulun käräjäoikeuksissa seksuaalirikoksesta tuomion saaneista oli viime vuonna yli puolet ulkomaalaistaustaisia, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

    Lehti sai käyttöönsä väestörekisteritiedot vuonna 2018 tuomittujen kansalaisuuksista ja syntymävaltioista. Ulkomaalaistaustaisiksi laskettiin henkilöt, jotka ovat syntyneet muualla kuin Suomessa tai ovat jonkin muun kuin Suomen kansalaisia.

    Jutuissa oli syytettyinä runsaat sata epäiltyä, joista 82 katsottiin syyllisiksi. Heistä 43 oli ulkomaalaistaustaisia. Kantasuomalaisia tuomittuja oli 39.

    Helsingissä tuomion sai 40 ulkomaalaistaustaista ja 31 kantasuomalaista, Oulussa puolestaan kolme ulkomaalaistaustaista ja kahdeksan kantasuomalaista.

    Kantasuomalaisten uhreista alaikäisiä oli 37 ja aikuisia 13. Ulkomaalaistaustaisten uhreista puolestaan alaikäisiä oli 18 ja aikuisia 24.

    Artikkelin aiheet
    seksuaalirikokset
    rikollisuus
    Helsinki
    Oulu
    ulkomalaistaustaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria