• Saarikko: Linjaukset matkustajien testaamisesta ja pakkokaranteenista oikeita ja oikea-aikaisia – "Koen, ettei ole oikein, että korkean tautiriskin maihin tietoisesti matkustava saisi korvauksen menetystä toimeentulosta."

    Tiede- ja kulttuuriministerin mielestä toimeentulon menetyksen korvaus ehdoin tahdoin riskimaihin matkustaneille ei kuitenkaan ole oikein.
    Saarikon mukaan karanteenipäätös on oikea ja välttämätön.
    Saarikon mukaan karanteenipäätös on oikea ja välttämätön. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    12.8.202013:55
    Hermanni Härkönen

    Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) kommentoi Facebook-päivityksessään hallituksen uusia toimia koronaviruksen toisen aallon estämiseksi.

    Opetus- ja kulttuuriministeriössä Saarikko kertoo antaneensa tehtävän käydä läpi kokoontumisten ja suurten tapahtumien tilannekuvaa. Mahdollisten rajoitusten tullessa niitä tulisi hänen mukaansa ottaa käyttöön alueellisesti, jos se suinkin on mahdollista.

    Erityistä huomiota saanut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) maanantainen linjaus siitä, että riskimaista Suomeen saapuvat matkustajat asetetaan pakkokaranteeniin, on Saarikon mielestä oikea.

    "Koronaviruksen leviämisen riskit ovat toistaiseksi painottuneet riskimaista palaaviin matkustajiin. Siksi linjaukset matkustajien testaamisesta ja pakkokaranteenista ovat oikeita ja välttämättömiä – ja ne tehtiin oikea-aikaisesti", Saarikko kirjoittaa.

    Ruotsin maarajasta ja karanteenin ajalta maksettavasta ansionmenetyskorvausta täytyy kuitenkin Saarikon mukaan vielä keskustella hallituksen sisällä.

    "Koen, ettei ole oikein, että korkean tautiriskin maihin tietoisesti matkustava saisi reissunsa jälkeen valtiolta korvauksen menetystä toimeentulosta pariksi viikoksi."

    Saarikko myös muistuttaa, että koronatilanteen jatko riippuu nyt suurilta osin suomalaisten itsensä käytöksestä.

    Hallitus kokoontuu myöhemmin tänään, ensin iltakouluun ja sen jälkeen hallituksen neuvotteluun. Tilaisuuksissa keskustellaan esimerkiksi koronavirustilanteesta.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    pakkokaranteeni
    matkustaminen
    hallitus
    Annika Saarikko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria