• "Nykyään on muotia puhua ilmastohätätilasta, mutta todellisuudessa Suomessa pitäisi julistaa teollisuushätätila", perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä herättelee

    Mäkelän mielestä suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko.
    Suomen tulee vetäytyä tavoitteestaan saavuttaa hiilineutraalius 15 vuotta muuta EU:ta aiemmin – sen vaatimat toimet olisivat äärimmäisen vahingollisia kilpailukyvyllemme verrattuna lähempänä markkinoita oleviin lyhyiden etäisyyksien lämpimiin maihin", sanoo Jani Mäkelä.
    Suomen tulee vetäytyä tavoitteestaan saavuttaa hiilineutraalius 15 vuotta muuta EU:ta aiemmin – sen vaatimat toimet olisivat äärimmäisen vahingollisia kilpailukyvyllemme verrattuna lähempänä markkinoita oleviin lyhyiden etäisyyksien lämpimiin maihin", sanoo Jani Mäkelä. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    29.1.202217:15
    Katja Lamminen

    Uutinen UPM:n biojalostamon sijoittumisesta Rotterdamiin Kotkan asemasta oli jälleen valtava isku suomalaiselle teollisuudelle ja työllisyydelle.

    "Päätös päätökseltä hyvinvointimme kivijalka rapistuu. Ilman uusia investointeja ollaan pian tilanteessa, jossa vanhat tehtaat muuttuvat kannattamattomiksi ja työpaikat häviävät. Nykyään on muotia puhua ilmastohätätilasta, mutta todellisuudessa Suomessa pitäisi julistaa teollisuushätätila", perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä kirjoittaa lähettämässään tiedotteessa.

    Mäkelän mielestä suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko.

    "Missään muualla ei huolehdita niin hyvin ympäristöstä. Suomen tulee vetäytyä tavoitteestaan saavuttaa hiilineutraalius 15 vuotta muuta EU:ta aiemmin – sen vaatimat toimet olisivat äärimmäisen vahingollisia kilpailukyvyllemme verrattuna lähempänä markkinoita oleviin lyhyiden etäisyyksien lämpimiin maihin."

    Mäkelän mukaan teollisuuden investointien häviäminen Suomesta ei johdu mistään yksittäisestä asiasta, vaan on monien epäsuotuisien seikkojen summa. Suurimpaan osaan syistä voi vaikuttaa poliittisilla päätöksillä.

    "Tarvitaan tuotekehitystä ja osaavaa työvoimaa, ennakoitavaa metsäpolitiikkaa ja raaka-aineen saatavuutta. Kuljetuksen ja energian hinnassa, päästökaupassa tai yritystuissa ei ole varaa antaa yhtään etumatkaa kilpailijamaille. Työmarkkinoiden epävakaus kostautuu lopulta työpaikkojen määrässä", Mäkelä luettelee.

    Hän vaatii päättäjiä sitoutumaan siihen, ettei yhtään teollisuuden työpaikkaa lähde Suomesta poliittisten päätösten johdosta.

    Artikkelin aiheet
    Jani Mäkelä
    teollisuus
    ilmastopolitiikka
    Suomi
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria