• Sote-alan keskusjärjestöille jatkossa tukea vain poikkeustapauksissa

    Sote-alan järjestöt saavat jatkossa tukea vain terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen liittyvään toimintaan.
    Lähtökohtana on kohtaavan toiminnan painottaminen, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman viestipalvelu X:ssä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.
    Lähtökohtana on kohtaavan toiminnan painottaminen, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman viestipalvelu X:ssä. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Terveydenhuolto
    15.6.202614:20
    STT

    Sote-järjestöjen avustuskriteerit tiukentuvat, kun tukia leikataan ensi vuonna kolmanneksella tästä vuodesta. Lähtökohtana on kohtaavan toiminnan painottaminen, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps.) viestipalvelu X:ssä.

    Toiminnalla on oltava selkeä yhteys terveyden edistämiseen tai toimintakyvyn rajoitteisiin. Yhteiskunnalliseen vaikuttamis-​ tai neuvontatyöhön ei tukea enää myönnetä.

    Keskusjärjestöt saavat jatkossa tukea vain poikkeustapauksissa. Rydmanin mukaan tukea eivät saa myöskään järjestöt, joiden toiminta keskittyy yhteen tiettyyn tausta-​ tai identiteettiryhmään ja toiminnalla ei ole terveydellistä perustetta.

    Lisää aiheesta
    • Erityisen huolestuttavia ovat vanhusten hoitoon kohdistuvat kiristykset, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Hallitus leikkaa sieltä, missä säästäminen maksaa eniten

    • Auttava puhelin. Kuvituskuva.

      Politiikka | Sakset irti sote-järjestöistä! Vahva kansalaisyhteiskunta on osa suomalaisuutta

    • Baarissa. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Päihdetoipujajärjestö varoittaa rahoitusleikkausten vaikutuksista

    Artikkelin aiheet
    sote-järjestöt
    avustuskriteerit
    terveyden edistäminen
    toimintakyky
    Sosiaali- ja terveysministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle