• Ruokakauppa pakottaa valmistajia kaupan omiin merkkeihin

    Kaupan omat merkit vaikuttavat elintarvikevalmistajien ja kaupan väliseen suhteeseen.
    Kaupan omien merkkien myynti oli Suomessa vakaata ja aika vähäistä vuoteen 2003 asti. Niiden osuus myynnistä on kasvanut lähes neljännekseen. Jatkossa kasvua arvioidaan kertyvän 3–5 prosenttia joka vuosi.
    Kaupan omien merkkien myynti oli Suomessa vakaata ja aika vähäistä vuoteen 2003 asti. Niiden osuus myynnistä on kasvanut lähes neljännekseen. Jatkossa kasvua arvioidaan kertyvän 3–5 prosenttia joka vuosi. Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset
    17.6.201507:00
    Riitta Ryynänen

    Suomalaisessa ruokaketjussa kauppa sanelee ja suuruus on voimaa. Se tietää entistä tiukempia aikoja sekä elintarvikevalmistajille että alkutuottajille. Varsinkin kaupan omat merkit vaikuttavat elintarvikevalmistajien ja kaupan väliseen suhteeseen, arvioi Luonnonvarakeskuksen tutkija Xing Liu.

    Lukessa tehdyn haastattelututkimuksen perusteella ruokatehtaiden mielestä halpoja kaupan merkkejä on lähes pakko suostua tekemään, jotta suhteet kaupparyhmittymiin säilyvät ja omatkin tunnetut tuotteet saavat kunnon tilauksia ja pääsevät hyllyihin. Brändituotteiden kopioimista kaupan halpoihin merkkeihin valmistajat inhoavat eniten.

    Xing Liun mukaan yhteistyötä halutaan molemmin puolin, tosin neuvotteluissa kaupalla on tätä nykyä suurin valta ja voima.

    "Kaupan jälkeen tulee ruokateollisuus. Alkutuottajat ovat kaikista haavoittuvaisimpia."

    Arvioin mukaan kaupan omien merkkien osuus voi joissakin tuoteryhmissä, esimerkiksi kananmunissa, nousta tulevaisuudessa jopa 80 prosenttiin.

    Artikkelin aiheet
    kaupan omat merkit
    elintarvikevalmistajat
    ruokakauppa
    Luonnonvarakeskus
    ruokaketju
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle