• Oikeasti korona on vain vanhusten ongelma ja meillä on helppo keino suojella heitä, lataa emeritusprofessori HS:n haastattelussa: "Vanhukset landelle!"

    ”Tämä maailmanlaajuinen hötäkkä covidin ympärillä on ollut aivan luokaton, sillä tautihan on itsessään aika vähäinen.”
    Vanhukset landelle, sanoo Heikki Peltola.
    Vanhukset landelle, sanoo Heikki Peltola. Kuva: Arto Komulainen
    Uutiset
    6.5.202020:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Helsingin yliopiston infektiotautien emeritusprofessori Heikki Peltola ottaa kantaa koronan vaarallisuuteen Helsingin Sanomien haastattelussa.

    ”Tämä maailmanlaajuinen hötäkkä covidin ympärillä on ollut aivan luokaton, sillä tautihan on itsessään aika vähäinen”, Peltola sanoo. Lapset ja nuoret eivät Peltolan mukaan saa oikein mitään, keski-ikäisistä silloin tällöin joku kuolee, "mutta oikeasti tämä on vain vanhusten ongelma".

    Hänellä on ongelmaan myös selkeä ratkaisu.

    ”Meillä on helppo keino suojella ikäihmisiä: vanhukset landelle!"

    Peltola on itse koronaa paossa Kuusamon hiihtoladuilla.

    "Kun Sanna Marin katsoi minua vakavin silmin televisiosta ja sanoi, että tule Heikki pois sieltä Kuusamosta, minä vastasin, että en muuten taatusti tule! Kesämökki on parasta eristämistä.”

    Emeritusprofessori on ottanut epidemiaan kantaa myös Lääkärilehden mielipidepalstalla. Jo 8.4.2020 hän kirjoitti, että koronataudilla on tappajan maine, mutta ne ani harvat selvitykset, joissa oikeasti tiedetään infektoituneiden määrä, osoittavat tämänkin pelon ylimitoitetuksi.

    "Tehostettuun hoitoon joutuneiden 70 vuotta täyttäneiden ja varsinkin 80 vuotta täyttäneiden kuolemanvaara on 10–15 prosenttia, mutta kun fataalit tautitapaukset suhteutetaan kaikkien tartunnan saaneiden lukumäärään, tapauskuolevuus tuskin yltää yhteen prosenttiin. Silloin ei olla enää kaukana kausi-influenssan tappavuusluvuista."

    Peltola ennakoi epidemian hiipumista jo huhtikuun alkupuolella. Hänen mielestään tauti hiipuu itsestään, ei niinkään rajoitusten vuoksi.

    "Epidemiat kulkevat niin kuin kulkevat, ja sitten ne sammuvat. Eivät ne paljon meidän neuvoja kuuntele.”

    HS: Saarikoski ja korona, 50. päivä: ”Oikeasti tämä on vain vanhusten ongelma, ja meillä on helppo keino suojella heitä”, sanoo infektiotautien emeritusprofessori Heikki Peltola

    Lääkärilehti: Pullon henki menettämässä puhtiaan?

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Heikki Peltola
    vanhukset
    HS-haastattelu
    Lääkärilehti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria