• Loppuviikosta hätyytellään jo 15 asteen lämpötilaa

    Tiistain aikana matalapaine vetäytyy itään ja sää poutaantuu koko maassa. Keskiviikosta alkaen sää lämpenee ja on laajalti aurinkoista.
    Kevät tekee pian tuloaan etenkin eteläisessä Suomessa.
    Kevät tekee pian tuloaan etenkin eteläisessä Suomessa. Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset|Sää
    6.4.202617:15
    Petteri Pyykkö

    Väistyvä matalapaine kasteli maastoa koko maan mitalta pääsiäisen aikaan ja sää oli laajalti pilvisen harmaa. Toisaalta sademäärät jäivät suhteellisen maltilliseksi, mikä tarkoittaa että maaston kuivuminen pääsee keskiviikosta alkaen vauhtiin aurinkoisessa poutasäässä.

    Laaja korkeapaineen alue on vahvistumassa Suomen ylle keskiviikosta alkaen. Ylimmät lämpötilat ovat alkuun vielä kahdeksan, yhdeksän asteen tuntumassa; ensin idässä ja keskiviikkona myös etelässä.

    Perjantaina Suomeen virtaa lännestä lämpimämpää ilmamassaa ja sää lämpenee vähitellen.

    Viikonloppuna korkeapaineen keskuksen sijaitessa maan etelä- ja keskiosien kohdilla on 15 asteen ylittyminen mahdollista paikoin. Pohjois-Suomessakin lämpötila kohonnee laajalti 5 ja 10 asteen välille.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Ennusteen epävarmuus toki jo kasvaa merkittävästi lauantaihin mennessä erityisesti ylimpien lämpötilojen osalta. Keskiviikosta alkaen pilvisyys on lähinnä yläpilvisyyttä tai iltapäivällä esiintyvää paikallista kumpupilvisyyttä.

    Seuraavan viiden vuorokauden sadekertymä mitataan todennäköisesti korkeintaan parissa millissä ja seuraavia rintamasateita saadaan odottaa ainakin ensi viikon alkuun, todennäköisesti vielä pidemmälle.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    saa
    saaennuste
    lämpeneminen
    kevät
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita