• Juha Sipilä luopuu keskustan puheenjohtajuudesta syyskuussa, puolueen suunta vahvasti kohti oppositiota

    "Vaalituloksen perusteella äänestäjät ovat osoittaneet keskustan suunnan oppositioon", puolueen tiedotteessa kerrotaan.
    Juha Sipilä.
    Juha Sipilä. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    16.4.201913:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Keskustan puoluehallitus päätti puheenjohtaja Juha Sipilän pyynnöstä kutsua koolle ylimääräisen puoluekokouksen lauantaina 7.9.2019, kerrotaan puolueen tiedotteessa. Puoluehallitus päättää kesäkuun kokouksessaan ylimääräisen puoluekokouksen paikkakunnan.

    Ylimääräinen puoluekokous valitsee Keskustalle uuden puheenjohtajan. Sipilä jatkaa puheenjohtajana ylimääräiseen puoluekokoukseen asti.

    "Keskusta aloittaa puolueen uudistustyön. Puoluehallitus valmistelee huhtikuun viimeisenä viikonloppuna kokoontuvalle puoluevaltuustolle tiekartan puolueen mission, vision ja strategian uudistamiseksi sekä Keskustan uudistusohjelmaksi", tiedotteessa luonnehditaan.

    "Vaalituloksen perusteella äänestäjät ovat osoittaneet keskustan suunnan oppositioon. Keskusta on tottunut palvelemaan isänmaata siltä paikalta, jonka kansa sille osoittaa."

    Kynnys keskustan hallitukseen lähtemiselle suuren vaalitappion jälkeen on korkea, tiedotteessa kerrotaan.

    "Hallitukseen Keskusta lähtee vain sellaisen hallitusohjelman pohjalta, jossa koko Suomesta pidetään huolta ja määrätietoista työtä työllisyysasteen nostamiseksi 75 prosenttiin jatketaan. Se ei synny itsestään."

    "Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maakuntauudistus pitää viedä maaliin nykyisen valmistelun pohjalta ilman laajaa valinnanvapautta. Perhevapaauudistuksen pitää olla parannus perheille, ja kotihoidontukea ei saa heikentää."

    "Keskustan kynnyskysymys on myös sosiaaliturvan uudistaminen perusturvaa vahvistamalla erityisesti pienituloisten eläkeläisten ja vähävaraisten lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Maatalouden kannattavuutta on parannettava."

    Ilmastopolitiikan on jatkuttava vaikuttavana ja vastuullisena, Suuret infrahankkeet on toteutettava ja teiden korjausvelan kuromista on jatkettava, puolue linjaa.

    Lue lisää:

    Toimituspäällikön kommentti: Naiset valtaavat pian puolueiden ykköspaikat

    MT-Analyysi: Kulisseissa kuiskitaan jo Sipilän ja Orpon seuraajista

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    Keskusta
    puheenjohtajuus
    puoluekokous
    oppositio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle