• Sweco suunnittelee ja toteuttaa Vapon aktiivihiililaitoksen

    Vapo kertoi viime vuoden joulukuussa rakennuttavansa ensimmäisen turpeesta aktiivihiiltä jalostavan tuotantolaitoksen Ilomantsiin.
    Aktiivihiililaitos tuottaa teknisiä hiilituotteita kemianteollisuuden ja lääketeollisuuden tarpeisiin esimerkiksi veden, ilman ja kaasun puhdistukseen.
    Aktiivihiililaitos tuottaa teknisiä hiilituotteita kemianteollisuuden ja lääketeollisuuden tarpeisiin esimerkiksi veden, ilman ja kaasun puhdistukseen. Kuva: Markku Ulander
    Uutiset
    28.1.201911:38
    Maija Ala-Siurua

    Sweco on solminut Vapo Oy:n kanssa sopimuksen Vapon Ilomantsin aktiivihiililaitoksen suunnittelusta ja toteutuksesta sisältäen projektin johdon, hankinnat, kokonaissuunnittelun sekä työmaan johdon.

    Energia- ja kasvuturpeesta sekä lämmöntuotannostaan tunnettu Vapo kertoi viime vuoden joulukuussa rakentavansa ensimmäisen turpeesta aktiivihiiltä jalostavan tuotantolaitoksen Ilomantsiin.

    Hankkeen suunnittelu alkoi viime syksynä ja tuotantolaitoksen on määrä olla kaupallisessa tuotannossa vuoden 2020 loppuun mennessä.

    Aktiivihiililaitos tuottaa teknisiä hiilituotteita kemianteollisuuden ja lääketeollisuuden tarpeisiin esimerkiksi veden, ilman ja kaasun puhdistukseen.

    Lue myös:

    "Turve on todellinen aarreaitta!" – Vapon aktiivihiilitehdas Ilomantsissa on vasta alkusoittoa

    Artikkelin aiheet
    aktiivihiililaitos
    Sweco
    Vapo
    Ilomantsi
    teollisuusprojekti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria