• S-Pankki: Koronakriisi vähentänyt korttiostojen määrää selvästi

    S-Pankin mukaan joka kymmenes suomalaisella pankkikortilla tehty ostos maksetaan sen kortilla.
    Lähimaksun osuus kaikista korttimaksuista ei kasvanut seurantajaksolla.
    Lähimaksun osuus kaikista korttimaksuista ei kasvanut seurantajaksolla. Kuva: LEHTIKUVA / Trond H. Trosdahl
    Uutiset
    24.4.202012:11
    STT

    Koronaviruskriisi on vähentänyt suomalaisten ostoksia korttiostojen määrän perusteella selvästi, kertoo S-Pankki. Se vertasi viime viikon ostotietoja tammikuun alun tasoon.

    Koronatilanteesta johtuvat rajoitukset näkyvät pankin mukaan selvästi suomalaisten tekemissä korttiostoksissa. Korttitapahtumien määrät vähentyivät tammikuusta 29 prosenttia, S-Pankki kertoo tiedotteessa. Euroissa ostokset vähenivät 13 prosenttia.

    Kaikkiaan S-Pankin aineistoon kuuluu 2,3 miljoonan sen asiakkaiden käytössä olevan maksukortin ostotiedot. Selvityksessä käytettiin anonyymejä käyttötilastoja.

    Lähimaksua on suositeltu koronatilanteen aikana hygieenisempänä maksutapana, mutta lähimaksun osuus kaikista korttimaksuista ei kuitenkaan kasvanut seurantajaksolla. Tähän saattaa pankin mukaan olla syynä 50 euron lähimaksuraja. Summa voi jäädä liian pieneksi, kun kaupassa käydään harvemmin ja ostoksia tehdään kerralla enemmän.

    Tietyillä toimialoilla kulutus romahti maaliskuun puolivälissä ja on pysynyt samalla tasolla siitä lähtien. Ravintola-alalla pudotusta oli tammikuuhun verrattuna noin 80 prosenttia ja uhkapeleissä yli 80 prosenttia.

    Maaliskuun puolivälin hamstraus puolestaan nosti erityisesti ruokakauppojen ja apteekkien myyntejä. Näissä korttitapahtumien määrä oli suurimmillaan 9.–15. maaliskuuta eli juuri ennen kuin hallituksen asettamat kokoontumisrajoitukset tulivat voimaan.

    "Ruokakaupoissa ostoksia tehtiin koronakriisin alussa 12 prosenttia ja apteekeissa peräti 50 prosenttia enemmän kuin normaalisti", kertoo S-Pankin korttien tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell tiedotteessa.

    Sen jälkeen ostoja on tehty harvemmin mutta suuremmilla summilla.

    Lundellin mukaan alkoholin myynnissä suurin piikki oli pääsiäiseen aikaan kuten normaalistikin.

    Esimerkiksi supermarketeissa ja ruokakaupoissa sekä polttoainemyynnissä ostokäyrä on kuitenkin jo lähtenyt pudotuksen jälkeen pieneen nousuun, pankki toteaa.

    S-Pankin mukaan joka kymmenes suomalaisella pankkikortilla tehty ostos maksetaan sen kortilla.

    Artikkelin aiheet
    S-Pankki
    koronakriisi
    korttiostot
    lähimaksu
    suomalainen kulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle