• Oppositio: hallitus suosii kaupunkien liikennettä

    Sekä keskusta että perussuomalaiset arvostelevat hallitusta maaseudun liikenneyhteyksien kurjistamisesta ja eteläisen Suomen suosimisesta.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    19.4.201210:27
    MT toimitus

    Hallituksen liikennepoliittiset linjaukset eivät kaikilta osin tyydyttäneet oppositiota, kun eduskunta otti keskiviikkona vastaan uuden liikennepoliittisen selonteon.

    Entinen liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) arvioi keskustan ryhmäpuheessa, että kirkkaimmin keskittävä linja näkyy perusväylänpidossa, josta hallitus leikkaa kymmeniä miljoonia euroja.

    ”On hämmästyttävää, että näistä supistuvista rahoista hallitus kuitenkin siirtää rahaa pisararadan suunnitteluun sekä suurten kaupunkien maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämiseen.”

    Vehviläisen mukaan keskittämislinja pitää myös joukkoliikenteessä.

    ”Rehellisesti selonteko korostaa, että painopiste on suurissa ja kasvavissa kaupungeissa ja rahoitus kohdennetaan sinne.”

    Ministeri kuittasi takaisin

    Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) ei niellyt rataverkon kehittämisestä saamaansa arvostelua. Kyllönen huomautti, että pääkaupunkiseudun raideongelmien korjaaminen on tärkeää liikenteen sujumiselle muuallakin maassa.

    Kyllönen näpäytti edeltäjäänsä myös huomauttamalla, että nykyinen hallitus sentään edeltäjästään poiketen keskittyy sellaisten ratojen kunnostamiseen, joilla on liikennettä. Vehviläinen korjautti ministerinä Savonlinnan ja Huutokosken välisen radan metsäteollisuuden puunkuljetuksia varten. Rataosuuden käyttö on ollut kuitenkin lähes olematonta.

    Kyllönen selvitti, että hallitus turvaa vilkkaimpien tieosuuksien, siltojen ja kriittisten rakenteiden kunnon. Vähäliikenteisillä teillä tehdään vain kaikkein välttämättömimmät toimet, koska rahat eivät riitä kaikkeen.

    ”Liikenteellisesti samankaltainen tie pidetään yhtä hyvässä kunnossa riippumatta siitä, sijaitseeko pohjoisessa tai etelässä, idässä tai lännessä. Eli kaikki ilmansuunnat saavat saman kohtelun”, hän vakuutti.

    Artikkelin aiheet
    liikennepolitiikka
    oppositio
    hallitus
    maaseutu
    pisararata
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle