• Puolan metsät

    Uutiset
    4.7.201216:00
    MT toimitus

    Puolassa on 9 miljoonaa

    hehtaaria metsää, noin

    kolmannes maan pinta-alasta.

    Valtio omistaa seitsemän

    miljoonaa hehtaaria.

    Puuston tilavuus on kaksin-kertaistunut 40 vuodessa.

    Valtion tavoitteena on jatkaa puuvarannon kasvattamista vajaalla kymmenellä prosentilla vuosikymmentä kohti.

    Puusto kasvaa noin 70

    miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Teolliseen käyttöön

    hakataan kasvusta alle puolet.

    Aikomuksena on nostaa

    määrä 40 miljoonaan kuutioon vuoteen 2030 mennessä.

    10 prosenttia puusta viedään muualle EU:hun. Viime vuonna vietiin 2 miljoonaa kuutiota ja tuotiin 3 miljoonaa kuutiota.

    Lastu- ja kuitulevyn

    tuotannossa Puola on

    Euroopan kärkimaita.

    Metsäteollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on

    pari prosenttia ja viennistä

    kuusi prosenttia.

    Suomessa metsämaaksi

    on luokiteltu noin 23 miljoonaa hehtaaria, jolla puuston kasvu on noin 100 miljoonaa kuutiota

    vuodessa. Teollisuus käytti suomalaista puuta viime

    vuonna 62 miljoonaa kuutiota ja tuontipuuta 9 miljoonaa

    kuutiota. Energiaksi puuta

    käytettiin 9 miljoonaa

    kuutiota.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Puolan metsät
    metsäteollisuus
    puuvaranto
    puun vienti
    Puolan talouselämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle