• EU käyttää rahaa tehottomasti energiatukiin ja päästökauppaan

    Uusiutuvan energian tuet ja päästökauppajärjestelmä toimivat siinä mielessä, että ne ovat vähentäneet hiilidioksidipäästöjä. Kustannustehokkaasti ne eivät kuitenkaan toimi.
    Uutiset
    16.11.201212:00
    MT toimitus

    Uusiutuvalle energialle maksetaan tukia, vaikka päästökauppa hoitaisi saman asian huomattavasti halvemmalla.

    ”EU on epäjohdonmukaisella politiikalla rakentanut kaksinkertaisen systeemin”, kritisoi ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta. Hän puhui keskiviikkona ympäristöministeriön ja Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä seminaarissa.

    Päästöoikeuden hinta on painunut ennätyksellisen alas. Osittain se johtuu finanssikriisistä, joka on vähentänyt teollisuuden tuotantoa. Osansa on EU:n uusiutuvan energian politiikalla, joka syö pois päästöjä, joiden kuuluisi olla mukana päästöoikeuksien kaupassa.

    ”EU voi ottaa päästöoikeuksia pois. Viime vuonna alkujako oli niin runsas, että melkein kaikki teollisuudenalat myivät oikeutensa heti pois.”

    Sinänsä Ollikainen on tyytyväinen päästökauppajärjestelmään, joka on nopeasti yleistynyt eri puolilla maailmaa.

    Australiassa ja Uudessa-Seelannissa aloitetussa päästökaupassa mukana ovat maa- ja metsätalous, mitä Ollikainen pitää lupaavana kehityksenä. Kiina puolestaan aloittaa päästökauppakokeilun ensimmäisenä kehitysmaana ensi vuonna, ja järjestelmää on tarkoitus laajentaa koko maahan vuonna 2015.

    Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on taas ajankohtainen aihe, sillä YK:n vuotuinen ilmastokokous järjestetään 26.11.–7.12. Qatarin pääkaupungissa Dohassa.

    Artikkelin aiheet
    EU
    päästökauppa
    uusiutuva energia
    ilmastopolitiikka
    Markku Ollikainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle