• Helatorstaista tulossa viikon kylmin päivä – viikonloppua kohti sää lämpenee huomattavasti

    Epävakainen ja tuulinen sää vallitsee aluksi Suomessa, mutta matalapaineen alueen poistuessa itään sää muuttuu kesäisemmäksi.
    Sää lämpenee uudelleen viikonloppua kohti.
    Sää lämpenee uudelleen viikonloppua kohti. Kuva: Eetu Rimo
    Uutiset|Sää
    18.5.202310:18
    Eetu Rimo & Anja Häkkinen

    Helatorstai on kolea päivä läpi Suomen. Etenkin Lapissa muutos alkuviikon kesäisiin yli 20 asteen päiviin verrattuna on huomattava. Tänään torstaina Pohjois-Lapissa taivaalta tulee räntää ja maa on paikoin valkea, vaikka vasta äsken päästiin menneen talven lumista eroon.

    Päivän kuluessa Lapin sateet väistyvät idemmäksi, mutta Itä-Lapissa vettä tai räntää sataa vielä päivälläkin. Muualla maan pohjois- ja keskiosassa tulee paikoin sadekuuroja ja pilvisyys on runsasta. Etelässä ja länsirannikolla on enimmäkseen poutaa ja osaksi selkeää. Illalla sää selkenee lännestä alkaen suuressa osassa maata.

    Aivan maan eteläisimmissä osissa lämpötila voi nousta 10 asteen yläpuolelle, muualla jäädään sen alle. Tuulet pysyvät voimakkaina maan etelä- ja keskiosissa helatorstain ajan, 15 m/s puuskat ovat mahdollisia.

    Perjantaista eteenpäin korkeapaine vahvistuu ja Suomeen virtaa kuivempaa ja lämpimämpää ilmaa. Sää on laajalti aurinkoinen ja lämpötilat nousevat lauantaihin mennessä 20 asteeseen lähes koko maassa. Myös jatko on kesäisen lämmin. Ensi viikon aikana kuurojen todennäköisyys kasvaa, mutta ennuste on sateiden suhteen vielä hyvin epävarma.

    Perjantain vastainen yö on kylmä koko maassa. Tuulet heikkenevä ja sää on selkeää. Halla voi etenkin lännessä olla paikoin ankaraa ja pohjoisessa on yleisesti yöpakkasta. Viikonloppun aikana myös yöt lämpenevät ja hallaa on enää arimmilla paikoilla.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    Helatorstai
    Lapin sää
    Ilmatieteen laitos
    kevät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita