• Joustava hoitoraha kannusti matalasti koulutettuja ja yksinhuoltajia töihin – hyvätuloiset äidit vähensivät työntekoa

    Osa-aikaisesti työskentelevien pienten lasten vanhemmille tarjolla oleva joustava hoitoraha korvasi vuonna 2014 aiemman, tasoltaan selvästi matalamman osittaisen hoitorahan.
    Uudistuksella osa-aikatyöstä haluttiin tehdä houkutteleva vaihtoehto kotihoidon tuen saamiselle. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uudistuksella osa-aikatyöstä haluttiin tehdä houkutteleva vaihtoehto kotihoidon tuen saamiselle. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    28.6.201912:37
    STT

    Joustava hoitoraha kannustaa matalasti koulutettuja äitejä ja yksinhuoltajia osa-aikatyöhön, ilmenee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) perjantaina julkaisemasta tutkimuksesta. Osa-aikaisesti työskentelevien pienten lasten vanhemmille tarjolla oleva joustava hoitoraha korvasi vuonna 2014 aiemman, tasoltaan selvästi matalamman osittaisen hoitorahan.

    Uudistuksella osa-aikatyöstä haluttiin tehdä houkutteleva vaihtoehto kotihoidon tuen saamiselle. Joustavan hoitorahan käyttö lisääntyikin hieman osittaiseen hoitorahaan nähden. Aiempaa tukea sai viisi prosenttia alle kolmevuotiaiden äideistä. Joustavaan hoitorahaan on tarttunut kahdeksan prosenttia äideistä.

    Uudistuksen työllisyysvaikutukset jäivät kuitenkin kokonaisuudessaan vähäisiksi. Alle kolmevuotiaiden lasten äitien vuosittaiset työpäivät lisääntyivät uudistuksen myötä vain kahdella työpäivällä.

    Työllisyysvaikutusten vähäisyys johtuu muun muassa siitä, että muutokset olivat eri väestöryhmissä vastakkaisia. Siinä missä pienituloisten äitien työnteko lisääntyi, hyvätuloiset vähensivät työntekoa.

    "Keskimääräinen työllisyysvaikutus jäi pieneksi, mutta uudistus lisäsi työllisyyttä ryhmissä, joiden on katsottu olevan vaarassa syrjäytyä työmarkkinoilta lasten kotihoidon seurauksena", tutkimusprofessori Tuomas Pekkarinen sanoo tiedotteessa.

    Lyhyellä aikavälillä uudistus ei tuottanut lisää verotuloja, vaan lisäsi julkisen talouden kustannuksia. Pekkarisen mukaan pidemmällä aikavälillä työllisyyden lisäys voi maksaa osan aiheuttamistaan kustannuksista takaisin.

    Artikkelin aiheet
    joustava hoitoraha
    työllisyys
    osa-aikatyö
    VATT
    perhepolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria