

Kun jossain päin Suomea on tapahtunut rikos, usein jo tunneissa netissä aletaan spekuloida, kuka uhri tai tekijä oli. Monesti rikoksen tekijän nimi nousee eri alustoilla esiin, vaikka poliisi ei olisi kertonut tekijästä mitään.
Rikosspekulointiin liittyy piirre, jota moni ei välttämättä tule ajatelleeksi. Nettikirjoittelija saattaa nimittäin syyllistyä rikokseen.
Helsingin yliopiston kriminologian yliopistonlehtori Matti Näsi arvioi, että rikoksista kirjoitellaan netissä siksi, että aihepiiri kiinnostaa ihmisiä laajasti. Hän muistuttaa, että sinällään rikosten tekijöiden tai uhrien pohdiskelu netissä ei ole mikään uusi ilmiö. Niin on tehty jossain muodossa internetin alkuajoista lähtien.
Yksi esimerkki tällaisesta sivustosta, jossa rikosten tekijöitä ja uhreja spekuloidaan, on Murha.info. Sen lisäksi rikoksista kirjoitellaan myös monilla muilla alustoilla erillisissä rikosketjuissa, vaikkapa Ylilaudalla. Keskustelua voidaan käydä oikeastaan missä vain, esimerkiksi urheiluun keskittyvällä keskustelupalstalla.
”Niitä löytyy vähän joka paikasta”, Näsi sanoo.

Koska aihetta ei ole tarkasti tutkittu, varmaa tietoa siitä, millaiset ihmiset rikoksia spekuloivat, ei ole. Jotain valistuneita arvauksia voidaan kuitenkin tehdä.
Yleensä sivustoilla on tiivis ydinjoukko, joka kommentoi asioita aktiivisesti. Aktiivijäsenten ympärillä on satunnaisempia kirjoittajia, jotka voivat myös seurata hiljaa tapahtumia.
Esimerkiksi Ylilaudalla ydinkäyttäjiä ovat pari-kolmekymppiset miehet. Sen sijaan Murha.infossa ydinkäyttäjäkunnan ikähaitari on luultavasti sitä laajempi.
Yleensä kaikkein aktiivisimmilla keskustelijoilla on myös eniten aikaa käydä keskusteluita, eivätkä he siis välttämättä käy töissä tai opiskele.
Sitä, missä päin Suomea rikoksia spekuloidaan eniten, ei tiedetä. Näsi huomauttaa, että nettimaailmassa ei edes ole väliä, missä asuu. Se, että keskustelee aktiivisesti verkossa rikoksista, ei välttämättä tarkoita sitä, että ihmisellä itsellään on arjessa kosketuspintaa rikollisuuteen. Toisaalta tietyllä alueella asuvat pystyvät parhaiten kommentoimaan paikallisia rikostapahtumia. Jos siis vaikkapa Pohjois-Suomessa tapahtuu rikos, sitä todennäköisimmin kommentoidaan Pohjois-Suomesta.
”Eihän esimerkiksi Helsingissä asuva osaa sanoa, kuka joku epäilty voisi vaikka Valkeakoskella olla”, Näsi painottaa.
Näsi painottaa, että netissä levitetään myös paljon väärää tietoa. Tästä syystä jokaisen on hyvä tietää, että nettikirjoittelija saattaa syyllistyä rikokseen, jos väittää rikoksen tekijäksi väärää henkilöä. Tällöin voi syyllistyä kunnianloukkaukseen.
Vaikkapa Murha.infossa kirjoittajat Näsin arvion mukaan yleisesti ottaen tietävät, että he voivat syyllistyä rikokseen, jos väittävät rikoksen tekijäksi väärää henkilöä. Tästä syystä sivustolla käytetään yleensä nimikirjaimia. Sen sijaan muilla alustoilla, kuten vaikkapa Facebookissa, kirjoittajien tietämys on luultavasti heikompaa.
Voi olla, että tulevaisuudessa rikosten spekulointi leviää entistä laajemmalle eri alustoille. Nykyään se, että rekisteröityy asiaan tarkoitetulle keskustelupalstalle, on Näsin arvion mukaan katoavaa kansanperinnettä.