• Vantaalla bussikuskin puukotusjutussa vangitut nuoret on vapautettu

    Nuoria epäillään edelleen ryöstöistä ja väkivallasta.
    Bussikuskin puukotukseen johtaneet tapahtumat saivat poliisin mukaan alkunsa, kun kuski oli pyytänyt kyydissä ollutta nuorisojoukkoa olemaan hiljempaa.
    Bussikuskin puukotukseen johtaneet tapahtumat saivat poliisin mukaan alkunsa, kun kuski oli pyytänyt kyydissä ollutta nuorisojoukkoa olemaan hiljempaa.  Kuva: LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uutiset|Rikokset
    26.6.202320:42
    STT

    Kaikki nuoret, joiden epäillään olleen osallisina Vantaalla tapahtuneessa bussikuskin puukotuksessa, on vapautettu viime perjantaina.

    Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi viime viikolla neljä alaikäistä nuorta epäiltyinä väkivallasta linja-auton kuljettajaa ja sivullisia kohtaan. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan epäillyt on vapautettu perjantaina tapauksen tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Lauri Rantalaisen päätöksellä.

    Lisäksi kolme muuta tapauksessa epäiltyä nuorta määrättiin viime viikolla tehostettuun matkustuskieltoon. Myös matkustuskiellot on kumottu Rantalaisen päätöksellä perjantaina.

    Nuoria epäillään edelleen ryöstöistä ja väkivallasta.

    Rantalaisen mukaan esitutkinta on edennyt hyvin ja poliisille alkaa olla selvää, mitä kukakin epäillyistä on tilanteessa tehnyt.

    Bussikuskin puukotukseen johtaneet tapahtumat saivat poliisin mukaan alkunsa sunnuntain vastaisena yönä 11. kesäkuuta puoli kolmen aikaan. Bussikuski oli pyytänyt kyydissä ollutta nuorisojoukkoa olemaan hiljempaa. Nuorisojoukko oli tullut kuljettajan hytin eteen, rikkonut pleksilasin ja alkanut pahoinpidellä kuskia muun muassa nyrkein. Kuljettajaa myös lyötiin teräaseella, mistä hänelle aiheutui syvä haava käteen, poliisi sanoi.

    Poliisi on kertonut, että nuorisojoukko pahoinpiteli myös kahta nuorehkoa miestä. Kaksikko oli ollut pysäkillä odottamassa toista bussia, kun he olivat havainneet bussissa tapahtuneen pahoinpitelyn ja menneet rauhoittelemaan tilannetta. Poliisin mukaan nuorisoporukka lähti kaksikon perään ja pahoinpiteli myös näitä. Uhreja lyötiin ja potkittiin. Potkimista ja lyömistä oli jatkettu myös uhrien kaaduttua maahan. Uhreja oli myös uhkailtu, ja heiltä oli anastettu omaisuutta.

    Artikkelin aiheet
    Vantaa
    rikos
    puukotus
    poliisi
    nuoret
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria