• Kinnulan ihme – kuinka se tehtiin

    Uutiset
    5.11.201215:00
    RAISA KINNUNEN

    Suurin kuntavaalihuuma on tällä erää ohitse ja valtakirjat päätöksentekoon jaettu. Äänestysaktiivisuudella mitattuna, sijoituimme maakunnallisesti keskikastiin ja valtakunnallisestikin kohtuullisen hyvin.

    Jos matala äänestysaktiivisuus kuvastaa yhteiskuntamme eriarvoistumista ja tuloerojen kasvamista, kuten tutkija Hanna Wass on esittänyt, on syytä huolestua ja ryhtyä toimenpiteisiin.

    Kinnulalaisten huima, lähes prosentin äänestysaktiivisuus, on hieno suoritus sekä erinomainen osoitus yhteistyökyvystä ja pitkäjänteisestä työstä yhteisen päämäärän hyväksi.

    Erääksi selitykseksi tälle ”Kinnulan ihmeelle” on tarjottu vaalikyytejä. Huhupuheiden mukaan Kinnulassa kun kaikki kynnelle kykenevät, poliittisesta suuntautumisestaan huolimatta, osallistuvat kuljettamaan heitä, jotka eivät muuten pääsisi äänestyspaikalle.

    Tämä vaalikyytijärjestely lienee ollut käytössä jo 50 vuotta. Mikäli edellä mainittu toimintatapa ei ole osoitus pitkäjänteisestä työstä yhteisen päämäärän hyväksi, osoitus solidaarisuudesta ja yhteistyökyvystä (asioista, joita myös päätöksenteossa tarvitaan) niin mikä sitten mahtaa olla?

    Raisa Kinnunen

    Kukkaro, Petäjävesi

    Huhu-

    puheiden

    mukaan Kinnulassa kaikki kynnelle

    kykenevät osallistuvat kuljettamaan heitä, jotka eivät muuten pääsisi

    äänestyspaikalle.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kinnula
    kunnallisvaalit
    äänestysaktiivisuus
    vaalikyyti
    osallistuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle