• HS: Toivakka ei jatka ministerinä

    Toivakka sopi asiasta uuden puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa.
    Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) siirtyy ministerin pallilta rivikansanedustajaksi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) siirtyy ministerin pallilta rivikansanedustajaksi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    21.6.201609:17
    STT

    Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) jättää ministerin tehtävät ja siirtyy rivikansanedustajaksi, uutisoi Helsingin Sanomat.

    Hän sanoo sopineensa asiasta puolueen uuden puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa. Orpo soitti Toivakalle sunnuntaina ja asiasta sovittiin puhelimessa.

    Toivakka kuitenkin myöntää lehdessä valmistautuneensa päätökseen. Hän on kokenut raskaaksi perheyhtiönsä verosuunnitteluun kohdistuneen kielteisen julkisuuden.

    Toivakoiden perheyhtiö perusti holdingyhtiön Belgiaan 2007 verosuunnittelua varten. Lenita Toivakan mies Jukka Toivakka oli tuolloin perheyhtiön toimitusjohtaja ja Lenita Toivakka hallituksen jäsen. Jukka Toivakan mukaan yhtiön perustaminen liittyi perheyhtiön kiinteistöliiketoimintaan. Ministeri korosti, ettei hänellä ollut missään vaiheessa osaa yhtiön operatiivisessa toiminnassa.

    Hän toivoo, ettei ilmapiiri muutu sellaiseksi, ettei yksityiseltä sektorilta rohjeta enää lähteä politiikkaan.

    "Yksikään toimittaja ei ole pystynyt sanomaan että olisimme tehneet jotain lainvastaista tai väärää. Jos vahvaa kritiikkiä ja epäluuloa tulee, se tuntuu olevan mahdotonta poikkasta. Ympärilläni käyty keskustelu ei ole ollut puolueelle hyväksi. En halua että kokoomus joutuu tätä taakkaa kantamaan", Toivakka sanoo Helsingin Sanomissa.

    Toivakka sanoo haluavansa, että uusi puheenjohtaja Orpo pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Siksi hän myös ymmärtää, että Orpo haluaa päivittää kokoomuksen ministeritiimin.

    Kokoomuksen on määrä julkistaa tänään uusi ministerilistansa. Valtiovarainministeriksi siirtyy nykyinen sisäministeri Orpo.

    Sen sijaan muista kokoomuksen salkuista ei ole vielä tietoa. Väistyvä puheenjohtaja Alexander Stubb on ilmoittanut, että ei ole käytettävissä ministerin tehtäviin, vaan hän jatkaa toistaiseksi rivikansanedustajana.

    Tämänhetkisiä kokoomusministereitä on myös opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

    Viime viikolla kerrottiin, että hallituspuolueet ovat sopineet pitävänsä ministereiden määrän ennallaan. Eräiden ministereiden suurta työmäärää on arvioitu useasti julkisuudessa.

    Orpon mukaan hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat sopineet kiinnittävänsä aiempaa enemmän huomiota ministereiden työtaakkaan.

    "Minä olen pääministerille kertonut, että minä olen huolissani siitä, että ministerit ovat ylityöllistettyjä ja sillä voi olla vaikutuksia hallitusohjelman toimeenpanoon. Tietenkin pääministeri johtaa työskentelyä, niin jään odottamaan", totesi Orpo viime viikolla.

    Esimerkiksi oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) ja maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) työmäärää on pidetty isona.

    Artikkelin aiheet
    Lenita Toivakka
    Kokoomus
    ministerinvaihdos
    Petteri Orpo
    poliittinen ura
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria