• Erämatkailijan lompakko lihottaa maakuntia

    Valtion maiden kalastus- ja metsästysmahdollisuudet houkuttelevat erämatkailijoita. He ovat valmiita matkustamaan apajien ääreen pitkiäkin matkoja ja viettävät kohteessa paljon aikaa.
    Moni suomalainen metsästää valtion mailla. Saaliin toivossa ollaan valmiita matkustamaan pitkiäkin matkoja.
    Moni suomalainen metsästää valtion mailla. Saaliin toivossa ollaan valmiita matkustamaan pitkiäkin matkoja. Kuva: Joel Rosenberg
    Uutiset
    5.3.201511:28
    MT toimitus

    Viime vuonna valtion mailla metsästäneet ja kalastaneet toivat eräretken kohteena olleisiin maakuntiin 28 miljoonan euron hyödyn ja työtä 238 henkilötyövuoden edestä, selviää Metsähallituksen ja Metsäntutkimuslaitoksen (Luken) tuoreista laskelmista.

    Metsähallituksen pyyntilupaan sijoitettu euro tuottaa määränpäänä olevalle maakunnalle kympin ja 530 erälupaa työllistää yhden ihmisen.

    Matkaileva metsäkanalinnustaja käytti keskimäärin 443 euroa metsästysmatkallaan, virkistyskalastajan reissun kulut olivat 547 euroa. Noin kaksi kolmasosaa rahoista käytettiin määränpäänä olevassa maakunnassa.

    Kuten summista voi päätellä, erämatkailijat ovat tärkeä kotimainen matkailijaryhmä erityisesti matkailusesongin ulkopuolella. He tuskin tulisivat, jos valtion mailla ei saisi metsästää ja kalastaa. Eniten rahaa kului polttoaineeseen, vähittäiskauppoihin, majoitukseen ja ravintoloihin.

    Pohjoiseen ja itään suuntautuneet erämatkat kestävät pisimpään. Eniten matkoista hyötyy Lappi, mutta erämatkailijoiden eurot ovat tervetullut piristysruiske myös Kainuulle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Pohjois-Karjalalle.

    Metsähallituksen saalispalautetietojen mukaan pienriistan lupametsästäjät kävelivät yli miljoonaa kilometriä viime syksynä. Kanalinnustaja tarpoi noin 8 kilometriä ja jäniksenmetsästäjä lähes 6 kilometriä.

    Moni eränkävijä on hankkinut mökin, jota käytetään myös metsästys- ja kalastusaikojen ulkopuolella.

    Valtio omistaa 12 miljoonan hehtaarin laajuiset maa- ja vesialueet, joiden metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia Metsähallitus hallinnoi.

    Arvio aluetaloudellisista vaikutuksista perustuu Metsähallituksen myymien erälupien määrään sekä tutkittuun tietoon metsästys- ja kalastusmatkojen keskimääräisestä rahan käytöstä.

     

    Artikkelin aiheet
    erämatkailu
    metsästys
    kalastus
    maakuntien taloudellinen vaikutus
    Metsähallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria