• Teollisuus lisännytluonnonmarjojen käyttöä

    Uutiset
    8.8.201216:00
    MT toimitus

    Kotimainen teollisuus käyttää noin kolme miljoonaa kiloa luonnonmarjoja vuodessa, kertoo Arktisten aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.

    ”Terveelliset raaka-aineet tuovat lisäimagoa. Siksi esimerkiksi Valio on siirtynyt hedelmien käytöstä marjojen käyttöön”, Moisio arvelee.

    Luonnonmarjoja päätyy etenkin hilloihin, mutta myös esimerkiksi mehuihin ja jugurtteihin. Osa marjoista myydään kuluttajille kaupan pakastealtaissa.

    Pakastemarjoja kuluttajille ja teollisuudelle myyvän Polarican toimitusjohtaja Jukka Kristo kertoo, että teollisuus on lisännyt luonnonmarjojen käyttöä kahdesta syystä.

    Ensinnäkään kotitarvepoimijoita ei riitä metsiin samaan malliin kuin aikaisemmin. Sen sijaan että hillot valmistettaisiin itse, ne ostetaan valmiina kaupasta.

    Toinen syy on, että marjoja sisältäviä tuotteita pidetään terveellisinä ja ne käyvät siksi hyvin kaupaksi.

    Vaikka teollisuuden marjojen käyttö lisääntyy, mustikkaa ja puolukkaa riittää vientiin noin 7 miljoonaa kiloa vuodessa.

    Moisio ja Kristo eivät lämpene ajatukselle jokamiehenoikeuksien rajoittamisesta. Jos niitä muutetaan, luonnonmarjoja ei ehkä riitä vientiin. Sivu 7

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luonnonmarjat
    elintarviketeollisuus
    marjojen käyttö
    Arktiset Aromit
    Valio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle