• Uudenmaan rajoilla Hyvinkäällä ja Orimattilassa jonoja – Lohjalla rauhallista

    Poliisi on kehottanut ihmisiä tekemään etätöitä.
    Uudenmaan liikkumisrajoitus astui voimaan lauantaina. Kuva on Lohjan ja Salon rajalta Ykköstieltä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uudenmaan liikkumisrajoitus astui voimaan lauantaina. Kuva on Lohjan ja Salon rajalta Ykköstieltä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    30.3.202010:52
    STT

    Ensimmäinen arkipäivä Uudenmaan maakunnan eristämispäätöksen jälkeen on alkanut työmatkaliikenteessä vaihtelevasti. Uudenmaan sisääntuloväylillä on ollut paikoittain jonoja.

    STT:n valokuvaajan mukaan Turun suunnalta tulevalla valtatie 1:llä ei ollut jonoja Lohjalla poliisin tarkastuspisteessä. Sen sijaan jonoja oli Hämeestä tulevalla valtatie 3:lla Kanta-Hämeen ja Uudenmaan maakuntien rajalla Hyvinkäällä.

    Päijät-Hämeestä Uudellemaalle johtavalla valtatie 4:llä oli Ylen mukaan aamulla kello puoli seitsemän aikaan jonoja. Jonot olivat tuolloin kuusi kilometriä pitkiä, ylikomisario Timo Leppälä Itä-Uudenmaan poliisista kertoi Ylelle. Leppälä arvioi, että tarkastuspisteellä kuluu aikaa noin puoli tuntia.

    Poliisi on kehottanut ihmisiä tekemään etätöitä. Mikäli työpaikalle meneminen on välttämätöntä, poliisi kehottaa varaamaan runsaasti aikaa työmatkoihin. Lisäksi poliisi on kehottanut työmatkalaisia hankkimaan työantajan todistuksen tai muun dokumentin työstä, sillä se sujuvoittaa tarkastuksia.

    Artikkelin aiheet
    Uusimaan raja
    rajoitukset
    Poliisi
    liikenne
    etätyöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle