• Lintilä Terrafamesta Keskipohjanmaalle: Valtion tehtävä ei ole pyörittää kaivostoimintaa

    Terrafamen tilannetta parantavat nikkelin parantunut hinta ja ympäristöasioiden kohentuminen, tuleva ministeri sanoo.
    Tuleva elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).
    Tuleva elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Kuva: LEHTIKUVA/Vesa Moilanen
    Uutiset
    4.11.201608:23
    STT

    Tulevan elinkeinoministerin Mika Lintilän (kesk.) mukaan valtion perustehtävä ei ole kaivostoiminnan pyörittäminen, kertoo Keskipohjanmaa. Lintilä sanoo lehdelle, että Talvivaaran kaivosta pyörittäneen Terrafamen on tärkeintä saada ulkopuolista rahoitusta toiminnan jatkamiseksi.

    Terrafame on käynyt vuoden aikana neuvotteluja Talvivaaran kaivoksen rahoituksesta ja omistuksesta. Rahoituksen olisi löydyttävä vuoden loppuun mennessä.

    Lintilän mukaan Terrafamen tilanne ei kuitenkaan näytä toivottomalta. Hänen mukaansa tähän vaikuttavat nikkelin parantunut maailmanmarkkinahinta ja se, että yhtiön ympäristöasiat näyttäisivät olevan paremmalla tolalla.

    "Ainakin tällä hetkellä näyttää, että vesiongelma on saatu hallintaan ja että prosessi toimii niin kuin sen alun perin pitikin", Lintilä sanoo lehdelle.

    Artikkelin aiheet
    Terrafame
    Mika Lintilä
    kaivostoiminta
    nikkeli
    ympäristöasiat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria