• Sima painottaa uusia keksintöjä

    Uutiset
    13.10.201416:00
    Tuure Kiviranta

    Kevättalvella Pariisissa järjestettävän Sima-maatalouskonenäyttelyn pääteemana on tällä kertaa innovaatiot, kertoo Suomessa vieraillut messujen viestintäpäällikkö Karine Le Roy.

    Lisäksi näyttelyssä keskitytään kestävään kehitykseen ja kansainvälisyyteen.

    Näyttelyn luvataan antavan vastauksia, kuinka tuottaa enemmän ja paremmin uusien teknologioiden avulla.

    Vaikka markkinanäkymät ovat heikentyneet, messujen näyttelyala kasvaa ja näytteilleasettajien lukumäärä nousee.

    Viime vuonna näyttelyssä oli mukana 1 700 yritystä ja kävijöitä lähes 250 000.

    Samaan aikaan Siman kanssa Pariisissa järjestetään toisella puolella kaupunkia Kansainvälinen maatalousnäyttely, joka keskittyy koneiden sijaan enemmän eläimiin ja maataloustuotteisiin.

    TUURE KIVIRANTA

    Sima 22.–26.2.2015, Kansainvälinen

    maatalousnäyttely 21.2.–1.3.2015

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Sima-maatalouskonenäyttely
    innovaatiot
    kestävä kehitys
    maatalous
    Pariisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria