• Lannan sijoittaminen kalteville pelloille sallitaan

    Uutiset
    17.4.201516:00
    MT toimitus

    Valtioneuvosto hyväksyi nitraattiasetuksen muutokset yleisistunnossaan torstaina.

    Kalteville peltolohkon osille saa jatkossa levittää lietelantaa, virtsaa ja orgaanisia lannoitevalmisteita laitteilla, jotka leikkaavat pellon pintaan viillon lannoitteen valuttamista tai ruiskuttamista varten.

    Viillon tulee asetuksen muistion mukaan olla riittävän syvä, jotta kerralla levitettävä määrä voi sitä kautta pääosin imeytyä maahan.

    Syvyys riippuu myös levitettävästä määrästä ja se voisi vaihdella vähintään 5:n ja 10 senttimetrin välillä.

    Kuivalantaa voi levittää kalteville peltolohkon osille, jos se muokataan 12 tunnin sisällä levityksestä.

    Myös typpilannoitemääriä koskevaa pykälää muutettiin siten, että lannassa ja orgaanisessa lannoitevalmisteessa sallitussa kokonaistypessä huomioidaan vain lantaa sisältävät orgaaniset lannoitevalmisteet.

    Ympäristöministeriö sai ennen muutosta palautetta siitä, että kaltevia peltoja koskeva rajoitus ja orgaanisten lannoitevalmisteiden huomioiminen sallitussa kokonaistypen enimmäismäärässä olisi vaikeuttanut ravinteiden kierrätystä erityisesti luomutiloilla ja tiloilla, joilla on paljon kaltevia peltoja.

    Ympäristöministeriön ylitarkastajan Markus Tarastin mukaan työryhmän esitys kohdistui alun perin vesistöjen varsille sijoittuviin peltoihin.

    ”Esityksessä yli kuuden prosentin kaltevien peltojen lannan pintalevitys olisi ollut kielletty 50 metriä lähempänä vesistöä, huomioiden 12 tunnin multausvaatimus.”

    Esitys katsottiin kuitenkin valvonnallisesti liian vaikeaksi, sillä mullattavaa pinta-alaa olisi ollut merkittävästi enemmän.

    Tarastin mukaan komissio on lisäksi tuonut esiin kommenteissaan tulkintansa nitraattidirektiivistä, että rajoituksen pitäisi koskea kaikkia kaltevia peltoja vesistön läheisyydestä riippumatta.

    ”On totta, että kaltevilla pelloilla vesistön varressa on suora vesistövaikutus, toisaalta voidaan todeta, että kaltevat pellot sijaitsevat usein juuri vesistöjen varsilla”, Tarasti sanoo.

    MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola on tyytyväinen asetuksen muutoksiin. ”Tämä on iso parannus viljelijöiden kannalta, joka tosin tuli aivan liian myöhään.”

    Erityisesti Pietola kiittää viljelijäkenttää siitä, että ”syvä yhteinen huoli” saatiin nostettua esiin. Jukka Lehtinen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    nitraattiasetus
    lannan levitys
    maatalous
    ympäristösäädökset
    kaltevat pellot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria