• Elon Musk sanoo jättävänsä Twitterin toimitusjohtajan paikan, kun löytää riittävän hölmön seuraajan

    Elon Musk kertoo päätöksestään Twitterissä.
    Elon Musk ei aio kuitenkaan jättää yhtiötä, vaan aikoo siirtyä johtamaan ohjelmistoista ja palvelimista vastaavia osastoja.
    Elon Musk ei aio kuitenkaan jättää yhtiötä, vaan aikoo siirtyä johtamaan ohjelmistoista ja palvelimista vastaavia osastoja.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    21.12.202207:32
    STT

    Twitterin pääomistaja Elon Musk on kertonut jättävänsä toimitusjohtajan paikan heti, kun löytää seuraajan, joka on hänen omien sanojensa mukaan riittävän hölmö ottamaan tehtävän vastaan. Musk kertoo päätöksestään Twitterissä.

    Miljardööri ei aio kuitenkaan jättää yhtiötä, vaan aikoo siirtyä johtamaan ohjelmistoista ja palvelimista vastaavia osastoja.

    Musk vastasi Twitterissä omaan aiempaan tviittiinsä, jossa hän kysyi pikaviestipalvelun käyttäjiltä, pitäisikö hänen luopua toimitusjohtajan tehtävistä. 57,5 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että Muskin pitäisi jättää toimitusjohtajan paikka. Kysely keräsi yli 17,5 miljoonaa ääntä.

    Musk on viime aikoina herättänyt paljon huomiota. Sunnuntaina hänet kuvattiin Qatarissa, jossa hän oli seuraamassa jalkapallon MM-kisojen loppuottelua. Hänen nähtiin kättelevän esimerkiksi Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania ja lisäksi hän katsoi ottelua Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin vävyn ja neuvonantajan Jared Kushnerin kanssa.

    Ennen Twitterin ostamista Musk on tullut tunnetuksi sähköautoja valmistavan Teslan pääomistajana. Musk on 51-vuotias miljardööri, ja hän on syntynyt Etelä-Afrikan Pretoriassa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria