• Tutkija tervolalaisen hillasuon tapahtumista: “Eihän sitä poimurilla ole ennenkään poimittu"

    Tutkijan mukaan hillan verson repiminen ei aiheuta kovin pitkäaikaista vahinkoa.
    Salo ei pidä tervolalaisen hillasuon tapahtumia asiallisina. "Sehän nyt on aivan järkyttävää", hän sanoo.
    Salo ei pidä tervolalaisen hillasuon tapahtumia asiallisina. "Sehän nyt on aivan järkyttävää", hän sanoo. 
    Uutiset
    25.7.201714:35
    Matti Tuominen

    MT kertoi eilen maanantaina tapauksesta, jossa ulkomaalaiset poimijat olivat poimineet raakoja hilloja varsineen tervolalaisella suolla.

    Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo muistuttaa Maaseudun Tulevaisuudelle, ettei hilloja saa poimia raakoina. Hän pitää outona sitä, jos ulkomaisia poimijoita ei ole kunnolla opastettu siihen, miten hilloja kuuluu poimia.

    "Eihän sitä poimurilla ole ennenkään poimittu. Hyvänen aika", Salo sanoo.

    Erikoistutkija muistuttaa, että hillan juurakko kasvaa suon sisällä. Tuosta juurakosta se kasvattaa maanpäällisen versonsa. Tämän takia hillojen varsineen poimiminen ei tuhoa tulevien vuosien satoa.

    "Ei se sinäänsä sille itse kasville aiheuta suurta ongelmaa. Siinä menetetään sen vuoden sato", hän sanoo.

    Salo ei pidä tervolalaisen hillasuon tapahtumia asiallisina.

    "Sehän nyt on aivan järkyttävää", hän sanoo.

    Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan mukaan Suomeen tulevia ulkomaisia poimijoita on yleensä ohjeistettu hyvin. Hän korostaa, että poimijoiden neuvominen on yrittäjien vastuulla.

    Salo huomauttaa, että hillojen varsineen poimiminen poimurilla on kasvin vahingoittamista, joka ei kuulu poimimiseen ollenkaan.

    "Maanpäällisen osan repiminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin", hän sanoo.

    Tervolalaisella suolla poimittiin hillat raakoina ja varsineen: “Sehän tuhoaa suon pitkäksi aikaa”

    Artikkelin aiheet
    hilla
    marjanpoiminta
    Tervola
    Luonnonvarakeskus
    jokamiehenoikeudet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria