• Elinkeinoministeriksi nouseva perussuomalaisten Wille Rydman edusti vielä vuosi sitten kokoomusta

    Rydman erosi kokoomuksen eduskuntaryhmästä vuosi sitten kesäkuuta. Myöhemmin hän pyysi päästä takaisin, mutta eduskuntaryhmä ei häntä huolinut.
    Helsinkiläinen Rydman on kolmannen kauden kansanedustaja kahdesta eri puolueesta.
    Helsinkiläinen Rydman on kolmannen kauden kansanedustaja kahdesta eri puolueesta. Kuva: Perussuomalaisten kuvapankki
    Uutiset|Politiikka
    5.7.202317:26
    Hermanni Härkönen

    Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kertoi keskiviikkona valinneensa ensimmäistä kautta puoluetta edustavan helsinkiläisen Wille Rydmanin (ps.) elinkeinoministeriksi viime perjantaina eropyynnöstän kertoneen Vilhelm Junnilan (ps.) seuraajaksi.

    Vaikka Rydman onkin ollut perussuomalainen kansanedustaja vasta huhtikuusta alkaen, on hänellä kansanedustajuudesta kokemusta kaksi aiempaa kautta kokoomuksen riveissä.

    Puolueenvaihdoksen taustalla oli Helsingin Sanomien uutisesta lähtenyt kohu, jossa Rydmanin kerrotiin toimineen epäasiallisesti huomattavasti itseään nuorempia ja jopa alaikäisiä naisia kohtaan.

    Asiasta aloitettiin myös rikostutkinta, jonka perusteella Rydmania päätettiin olla syytämättä rikoksesta.

    Rydman erosi itse kokoomuksen eduskuntaryhmästä runsas vuosi sitten kesäkuun lopulla puhuttuaan eduskuntaryhmän johdon kanssa.

    Myöhemmin eduskuntaryhmä myös päätti yksimielisesti, ettei Rydman nauti sen luottamusta.

    Rydman pyysi pääsyä takaisin eduskuntaryhmään kahdesti syksyn aikana, mutta häntä ei hyväksytty ryhmään. Tammikuussa hän erosi kokoomuksesta ja liittyi perussuomalaisiin. Hän sai kevään eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä 3 919 ääntä.

    Lisää aiheesta
    • Rydman on kolmannen kauden kansanedustaja Helsingistä.

      Politiikka | Junnilan seuraajaksi Wille Rydman – nimetään elinkeinoministeriksi torstaina

    • Vilhelm Junnila ilmoitti perjantaina anovansa eroa ministerintehtävästään.

      Politiikka | Junnilan seuraaja elinkeinoministeriksi nimetään huomenna

    • Uusi maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jenna Simula.

      Politiikka | PS: Valiokuntien puheenjohtajat on nimetty - mukana maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan paikka

    Artikkelin aiheet
    Wille Rydman
    perussuomalaiset
    kokoomus
    ministerinvaihdos
    eduskuntavaalit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa