• MTK epäilee hallituksen säästöaikeita

    MTK on huolissaan hallituksen torstaisen kehysriihen perusteista. ”Tilanne oli vastaava hallitusneuvotteluissa, ja tulos oli maa- ja metsätalouden kannalta äärimmäisen huono”, sanoo puheenjohtaja Juha Marttila.
    Juha Marttila MTK
    Juha Marttila MTK Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    21.3.201209:00
    MT toimitus

    ”Taloudessa vallitsee iso epävarmuus. Tokkopa hallituspuolueillakaan on yhteistä näkemystä siitä, mikä Suomen taloudellinen tilanne oikeastaan on. Olemme huolissamme siitä, ettei tässä epävarmuudessa vain raavita säästöjä sieltä täältä”, Juha Marttila sanoo.

    MTK:n mielestä hallituksen tulisi edistää budjettiratkaisuillaan maaseudun pienyritystoimintaa.

    ”Yritystoiminnan kehittämiseksi tarvitaan yritys- ja investointitukia ja työhyvinvoinnin kehittämiseksi toimivaa lomitusjärjestelmää”, puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

    Marttilan mielestä maatalouden säästötoimet osuisivat lopulta omaan nilkkaan.

    ”On tärkeää, ettei budjettileikkauksilla vaaranneta Suomen neuvotteluasemaa käynnissä olevassa EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa ja heikennetä entisestään maataloutemme huonoa kannattavuutta”, Marttila sanoo.

    Artikkelin aiheet
    MTK
    valtionbudjetti
    maatalous
    talouspolitiikka
    Juha Marttila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria