• Joutsenbongauksessa havaittiin yli 50 000 laulujoutsenta

    BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Joutsenbongauksen, jonka tulokset ylittivät odotukset. Laulujoutsenia havaittiin yhteensä noin 52 200 yksilöä. Joutsenhavaintoja kertyi yhteensä 3 300, ja niitä saatiin koko maasta Ahvenanmaalta Enontekiölle.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    1.11.201313:00
    MT toimitus

    Suomen syksyinen joutsenkanta selvitettiin nyt toisen kerran. Viime syksynä Joutsenbongauksessa havaittiin noin 46 700 laulujoutsenta.

    Eniten laulujoutsenhavaintoja tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla, molemmissa maakunnissa yli 6 000 lintua.

    Joutsenkuntien kärjessä olivat tällä kertaa Hailuoto, Tornio ja Sastamala.

    Suurimmassa yksittäisessä kerääntymässä Hailuodon Riisinnokalla, oli peräti 1 135 laulujoutsenta. Yli 500 linnun parvia nähtiin myös Hartolassa, Joroisissa ja Kankaanpäässä.

    BirdLife Suomi arvioi tulosten perusteella, että laulujoutsenen syyskanta Suomessa on nyt 60 000–70 000 yksilöä.

    Suomessa pesii noin 10 000 paria laulujoutsenia. Syyskanta muodostuu näistä pareista ja niiden poikasista, esiaikuisista pesimättömistä linnuista ja Suomen kautta muuttavista Venäjän joutsenista. Kuten viime vuonnakin, viidesosa havaituista joutsenista oli nuoria.

    Rannikkoalueella pesiviä kyhmyjoutsenia ilmoitettiin runsaat 3 000 yksilöä. Pääosa pieninä ryhminä saaristossa viihtyvistä kyhmyjoutsenista jää Joutsenbongauksessa havaitsematta.

    Joutsenbongaus järjestettiin yhdessä Elenia Oy:n kanssa. Joutsenhavaintojen lisäksi kerättiin tietoja paikoista, joissa sähköverkko on riski joutsenille.

    Havaittuja törmäyksiä ilmoitettiin 218 noin 120 eri paikalta. Nämä tiedot välitetään verkkoyhtiöille, jotta pahimmat riskipaikat voidaan merkitä varoituspalloilla.

    Artikkelin aiheet
    joutsenbongaus
    BirdLife Suomi
    laulujoutsen
    lintuhavainnot
    suomen luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle