• Kilpailulain muutos on hyvä asia

    Uutiset
    20.2.201315:00
    MT toimitus

    Hallitus on esittänyt, että kilpailulakia muutettaisiin lisäämällä siihen pykälä, jonka mukaan päivittäistavarakauppa on määräävässä markkina-asemassa, jos sen markkina-osuus ylittää 30 prosenttia.

    MTK on jo kauan vaatinut, että elintarvikeketjun toimivuus – käytetyt kauppatavat ja sopimuskäytännöt – selvitetään. Viime vuoden tammikuussa julkaistiin Kilpailuviraston päivittäistavarakauppaa koskeva selvitys. Selvitys osoitti kiistatta, että Suomessa erittäin keskittynyt päivittäistavarakauppa hyödyntää ostajavoimaansa monin kyseenalaisin keinoin.

    Kauppa vyöryttää teollisuudelle kustannuksia muun muassa markkinointirahoina, hyllymaksuina hyvistä hyllyistä tai erityisesillepanosta ja riskinsiirtoina. Nämä kustannukset otetaan ainakin osittain elintarvikeketjun heikommalta lenkiltä eli alkutuottajan selkänahasta.

    Kilpailulain muutoksen pitäisi estää tai ainakin vähentää tämän kaltaisia kilpailun kannalta epäsuotuisia käytänteitä. Tämähän on hyvä asia!

    Nouseeko ruuan hinta? Tämä on päivittäistavarakaupan päätettävissä. Lakimuutos ei siihen pakota. Kauppa voi jatkossakin käyttää erikoistarjouksia ja niin sanottuja sisäänvetotuotteita. Lakimuutoksen jälkeenkin kauppa voi vapaasti muodostaa omasta mielestään parhaimman myyntivalikoiman ja se voi maksaa enemmän lähituotteista. Lakimuutoksesta ei synny kaupalle uusia kustannuksia.

    Voiko kauppa edelleen ostaa suomalaisia tuotteita? Päivittäistavarakauppa saa jatkossakin ostaa suomalaisia elintarvikkeita. Kaupan ei tarvitse tehdä valintoja pelkästään hintojen perusteella. Kauppa saa ylläpitää monipuolista tuotevalikoimaa ja se voi ostaa vaikkapa lähiruokaa. Ainoastaan verorahoilla ostettaessa (valtio, kunnat ja niin edelleen.) on kilpailutettava hankinnat ja mahdollisesti ostettava halvin.

    Tuleeko tuonti lisääntymään? Tämä on päivittäistavarakaupan päätettävissä. Olisi hyvä, jos kuluttajalla olisi tässä asiassa päätäntävalta, sillä kuluttajahan haluaa suomalaisia elintarvikkeita.

    Onko oikein, että pientuottajan on maksettava kaupalle päästääkseen hyllyille tai että hänen on yksin kannettava kaupankäynnin riskejä?

    Kilpailulain muutos on hyvä, mutta riittämätön. Lakimuutoksen lisäksi MTK vaatii edelleen lainsäädäntöä tai pakollisten hyvien kauppatapojen (”Code of Conduct”) käyttöönottoa Suomeen sekä kauppa-asiamiestä valvomaan kaupan toimintatapoja. Tiettyihin yksipuolisiin sopimusehtoihin ei pystytä puuttumaan kilpailuoikeudellisin keinoin ja siksi niihin pitää puuttua muulla tavoin.

    Marica Twerin

    lakimies

    MTK

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kilpailulaki
    päivittäistavarakauppa
    MTK
    elintarvikeketju
    kauppatavat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle