• Nordean vuosi 2016: Panaman papereita ja voittoa yli 4 miljardia euroa

    Nordea sai viime tilivuotena paljon huomiota mediassa.
    Nordean liikevoitto kasvoi loppuvuonna. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Nordean liikevoitto kasvoi loppuvuonna. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    26.1.201719:30
    STT

    Vuosi 2016 oli ehkä tapahtumarikkain vuosi finanssikonserni Nordean historiassa, sanoo konsernijohtaja Casper von Koskull konsernin pörssitiedotteessa. Von Koskullin mukaan makrotalous ja säännösmuutokset toivat haasteita. Lisäksi Nordea sai paljon huomiota mediassa (Panaman papereiden vuoksi) samaan aikaan, kun konsernissa aloitettiin suuri muutosohjelma, jossa muun muassa konsernin juridinen rakenne uudistettiin.

    "Tuottoihin kohdistuneista haasteista huolimatta pankin nettomääräinen korkomarginaali parani, hoitoon saatiin ennätysmäärä uutta varallisuutta ja Nordea vahvisti pohjoismaista johtoasemaansa yritysten neuvonantajana", von Koskull sanoo tiedotteessa.

    Nordean liikevoitto kasvoi vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä kaksi prosenttia 1,140 miljardiin euroon vuotta aiemmasta. Koko vuoden liikevoitto pieneni yhdeksän prosenttia 4,366 miljardiin euroon vuotta aiemmasta.

    Nordean hallitus ehdottaa, että osinkoa maksetaan 0,65 euroa osakkeelta.

    Von Koskullin mukaan kuluvasta vuodesta voi myös odottaa tapahtumarikasta. Hänen mukaansa vahvan taseen ja tehokkaan liiketoimintamallin ansiosta Nordea voi jatkaa investointeja perusjärjestelmiin ja jatkaa muutosohjelmaansa. Konsernijohtaja myös painotti Nordean tavoittelevan eettisiin arvoihin perustuvaa yrityskulttuuria.

    Artikkelin aiheet
    Nordea
    Panaman paperit
    talous
    pankkitoiminta
    vuosi 2016
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria