• HELLAN KULMILLA Turha tuoda pottua Suomeen

    Uutiset
    13.12.201315:00
    MT toimitus

    Olipa nautinto syödä ranskalaisia perunoita hollantilaiseen tapaan majoneesin kera. Amsterdamissa näytti siltä, ettei tähän herkutteluun kansainvälisiä pikaruokaketjuja juuri tarvita.

    Hienossa ravintolassa tuodaan simpukkakattilan kylkeen rapeat perunat kastikekippoineen. Kadulla voi nauttia samat potut paperitötteröstä.

    Hollantilaiset ovat taitavia perunankasvattajia, mutta niin ovat suomalaisetkin. Onkin kummallista, ettei kotimainen peruna kelpaa Suomen suurimmille pikaruokaketjuille.

    Ranskanperuna tuodaan mieluummin Hollannista. Mistä mahtaa olla kyse?

    Aika runsas on tuontiranskalaisten valikoima myös kaupan pakastealtaassa. Tuoteselosteita onkin syytä syynätä, jos haluaa koriinsa kotimaisen vaihtoehdon.

    Perunalajikkeita kasvatetaan Suomessa paljon enemmän kuin yhden marketin laareista voi päätellä. Jokunen viikko sitten koemaisteltiin Vaasassa peräti 55 eri lajiketta.

    Menekin edistäjät voisivat nykyistä aktiivisemmin kertoa, millaisia herkkuja mistäkin lajikkeesta voi valmistaa. Mautkin kiinnostavat, ei vain jauhoisuus tai kiinteys.

    Oli hauska lukea Liperissä toimivan Hirvosen perunanviljelytilan sivulta vinkki kuluttajille: ”Markkinoille on tulossa uusi herkullinen yleisperuna Excellency. Tarkkailkaa siis lähikauppanne perunalaareja.”

    Hirvosen perunatila muuten toimittaa miltei kaksi kolmannesta sadostaan Pohjois-Karjalan Osuuskaupan myymälöiden kautta maakunnan kuluttajille. Tilan erikoisuus on maatiaislajike Vanha musta eli Kainuun musta.

    Perunasta puhutaan aina lisukkeena, mutta miksei se olisi väliin kevyttä pääruokaa. Maustetut lohkoperunat kuorineen uunissa kypsennettyinä ovat maukasta ja terveellistä naposteltavaa hyvän salaatin kanssa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    peruna
    kotimainen ruoka
    perunanviljely
    Hollanti
    Pohjois-Karjala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria