• Vilustunut paavi jättää hengellisen retriitin väliin, Vatikaani tyrmää koronaspekulaatiot

    Vatikaanin tiedottajat sanoivat, että Paavin Diagnoosi on vain lievä sairaus, eikä esimerkiksi koronavirus.
    Paavi Franciscus oli jo aiemmin viikolla vaikuttanut vilustuneelta. Hänet nähtiin niistämässä nenäänsä ja yskimässä keskiviikon messussa, ja lisäksi hänen äänensä oli käheä.
    Paavi Franciscus oli jo aiemmin viikolla vaikuttanut vilustuneelta. Hänet nähtiin niistämässä nenäänsä ja yskimässä keskiviikon messussa, ja lisäksi hänen äänensä oli käheä. Kuva: Alberto Pizzoli
    Uutiset
    1.3.202018:00
    STT

    Paavi Franciscus ilmoitti sunnuntaina jättävänsä väliin kuusipäiväisen hengellisen retriitin flunssan takia. Rooman eteläpuolelle suuntautuvan retriitin oli määrä alkaa sunnuntaina.

    83-vuotias paavi perui jo torstaina osallistumisensa messuun "lievän sairauden" vuoksi. Paavi oli jo aiemmin viikolla vaikuttanut vilustuneelta. Hänet nähtiin niistämässä nenäänsä ja yskimässä keskiviikon messussa, ja lisäksi hänen äänensä oli käheä.

    Koronavirusepidemia on koetellut Euroopassa etenkin juuri Italiaa. Todettujen tartuntojen määrä ylitti maassa lauantaina tuhannen rajapyykin. Vatikaani on kuitenkin tyrmännyt spekulaatiot siitä, että myös paavi olisi saanut tartunnan.

    "Ei ole mitään todisteita, jotka viittaisivat mihinkään muuhun diagnoosiin kuin lievään sairauteen", Vatikaanin edustaja sanoi sunnuntaina.

    Artikkelin aiheet
    Paavi Franciscus
    Vatikaani
    koronavirus
    hengellinen retriitti
    sairaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle