• Tukes sähköistää ja helpottaa lupakäytäntöjä

    Muun muassa kasvinsuojeluaineiden luvista päättävä Tukes haluaa sujuvoittaa byrokratiaa.
    Tukesin ylitarkastaja Sakari Hatakka selvitti tulipalon syytä vuonna 2013 satakuntalaisessa sikalassa. Huomio kiinnittyi muun muassa pölyiseen sähkömoottoriin.
    Tukesin ylitarkastaja Sakari Hatakka selvitti tulipalon syytä vuonna 2013 satakuntalaisessa sikalassa. Huomio kiinnittyi muun muassa pölyiseen sähkömoottoriin. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    2.11.201513:02
    Juhani Reku

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes haluaa olla aloitteellinen valtionhallinnon säädöstalkoissa. Luvassa on viraston mukaan lupaprosessien sujuvoittamista, sähköisen asioinnin edistämistä ja yritysten hallinnollisen taakan keventämistä.

    Tukesin pääjohtajan Kimmo Peltosen mukaan viraston henkilöstöä kannustetaan kokeilemaan ja innovoimaan, kehittämään omaa toimintaansa. Tavoitteena on muun muassa löytää uudenlaisia valvontatapoja.

    Tukes on alkutuottajien näkökulmasta tärkeä viranomainen, sillä aiemmin Elintarviketurvallisuusvirastolle kuulunut kasvinsuojeluaineiden luvitus ja valvonta siirtyi sille vuoden 2011 alussa.

    "Turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi on tavoite, jonka rakentamisessa Tukesilla on merkittävä rooli. Asiakkaamme pitävät kyselyn mukaan meitä yhteistyökykyisenä sekä osaavana ja arvostavat toimiamme ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojaamiseksi turvallisuusriskeiltä", pääjohtaja sanoo.

    Tukes juhlii marraskuun alussa 20-vuotista taivaltaan. Virasto perustettiin vuonna 1995 yhdistämällä Teknillisen tarkastuskeskuksen ja Sähkötarkastuskeskuksen viranomaistoiminnot.

    Vuoden 2010 alussa Tukes sai vastuulleen Kuluttajavirastolle aiemmin kuuluneen kuluttajatuotteiden valvonnan. Kemikaalien tuotevalvonta tuli osaksi Tukesia vuoden 2011 alussa.

    Artikkelin aiheet
    Tukes
    lupakäytännöt
    sähköinen asiointi
    valtionhallinto
    byrokratian keventäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria