Kiitos Jorma Issakaiselle kannanotosta energiapuun tiheikkökasvatuksen puolesta (MT 2.5.2012). Kokeneena metsäammattilaisena tutkimuksen ja puuntuotannon parissa tiedät mistä puhut. Kohdevalinta edellyttää todella kypsää taitoa tunnistaa menetelmälle sopivat alat.
Mutta onko tätä taitoa olemassa silloin, kun tekee mieli laistaa taimikonhoidon ikävä työ ja kustannus? Taimikonhoidosta luopuminen uppoaa laiskaan metsänomistajaan kuin kuuma veitsi voihin.
Taimikonkasvatuksen Akhilleuksen kantapää on hieskoivu ja myös muut lehtipuut. Ilman varhaisperkausta lehtipuut ryöstäytyvät valtapuustoksi suurimmalla osalla uudistusaloja, myös mainituilla kuivahkoilla kasvupaikoilla. Valitettavasti silloin ei ole 8–12 metrin valtapituudessa enää tarjolla aineksia elinvoimaiselle tukkipuustolle. Täysin hieskoivun valtaamien alojen energiapuuharvennus on puolestaan osoittautunut kannattamattomaksi – antaa mennä mieluummin harventamatta päätehakkuuseen 50-vuotiaana. Tukkipuut jää saamatta, mutta onpa lohtuna runsaasti energia- ja kuitupuuta.
Mutta jos on käynyt niin hyvin, että tuurilla tai varhaisperkauksen ansiosta tuleva tukkipuusto pitää kilpailuasemansa − silloin voi taimikon harvennuksen siirtää energiapuuharvennukseksi ja ottaa sato talteen tiheästä puustosta. Mutta lehtipuuston nopean kasvun kanssa pitää olla varpaillaan. Havupuuvaltaisissa taimikoissa riskit ovat pienempiä. Esimerkiksi oksikkaita mäntyvaltapuita on hyvä poistaa vielä energiapuuharvennuksessa.
Energiapuun korjuumenetelmät ovat kehittyneet, mutta ne eivät ole edelleenkään tunnottomia runkojen koolle. Pieni puu on aina kallis korjata talteen verrattuna suurempaan. Siksi puhe ”tiheiköistä” voi johtaa harhaan.
Muutama tuhat ranteenvahvuista energiapuuta hehtaarilla antavat paremman tuloksen ilman seassa kasvavia kymmeniä tuhansia peukaloisia.
Pentti Niemistö
tutkija, metsänkasvattaja
Jurva