• Keskipohjanmaa: Lohtajalla havaittiin alkujaan Australiasta peräisin oleva harvinainen lintu – pakeni tarhasta Keski-Euroopassa

    Lintu havaittiin yhdessä joutsenten kanssa.
    Mustajoutsen oli havaintohetkellä joutsenten seurassa. Kuvituskuva.
    Mustajoutsen oli havaintohetkellä joutsenten seurassa. Kuvituskuva. Kuva: Sakari Kiuru
    Uutiset
    6.5.201919:15
    Matti Tuominen

    Lohtajalla havaittiin sunnuntaina aamulla suhteellisen harvinainen mustajoutsen. Mustajoutsen oli havaintohetkellä yhdessä toisten joutsenten kanssa. Havainnosta kertoo Keskipohjanmaa.

    Harvinaisen vieraan nähnyt ja kuvan ottanut Raija Kurki kertoo Keskipohjanmaalle, että mustajoutsen yritti kovasti päästä toisten joutsenten seuraan, mutta se jäi niin sanotusti kolmanneksi pyöräksi.

    Keskipohjanmaa kertoo, että mustajoutsen on alun perin paennut tarhasta Keski-Euroopassa. Sittemmin osa mustajoutsenista on villiintynyt ja pesii nykyisin Euroopassa. Mustajoutsen on varsinaisesti kotoisin Australiasta.

    Keskipohjanmaa: Harvinainen mustajoutsen havaittiin Lohtajalla – Jäi kolmanneksi pyöräksi muiden joutsenten kanssa

    Artikkelin aiheet
    mustajoutsen
    lintuhavainnot
    Lohtaja
    Keskipohjanmaa
    harvinaiset linnut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria