• Eurokriisi siirtyi Espanjaan

    Uutiset
    20.6.201216:00
    JUHANI VIITALA

    Kreikan vaalitulos ratkaisi maan pysymisen euroalueessa, mutta talouden kriisi ei kuitenkaan vielä ole ohi.

    Markkinat koettelevat seuraavaksi Espanjaa.

    Ekonomisti Timo Hirvonen OP-Pohjolasta pitää Kreikan vaalitulosta hyvänä sikäli, että maa jatkaa osana euroaluetta.

    Euromarkkinoilla on yksi epävarmuuden aiheuttaja vähemmän.

    ”Vaalitulos oli hyvä markkinoille, euroalueen poliitikoille ja EU-komissiolle”, Hirvonen luettelee.

    Seuraavaksi Kreikalta vaaditaan tekoja. Velkaantumiskierre pitää katkaista. Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan. Suljetut sektorit pitää maassa avata kilpailulle, ja verotusta laajentaa.

    Niin sanotut vanhat puolueet voittivat Kreikan sunnuntaiset vaalit. Vaaleissa puolueet sitoutuivat uudistuksiin ja euroon. Ne ajoivat maata vaikeuksiin.

    Hirvonen luottaa, että tällä kertaa Kreikassa mennään hyvään suuntaan. Hänen luottamuksensa uudistuksiin ei ole sataprosenttinen, sillä pettymyksiä on tullut.

    ”Uudistukset ovat tukipaketin ehtona.”

    Suomessa varsinkin oppositiopoliitikot laskevat Kreikan tarvitsevan vielä kolmannen tukipaketin euromailta ja kansainväliseltä valuuttarahasto IMF:ltä.

    Kreikan tukipakettia ulotettiin vuoteen 2015 asti. Hirvonen ennakoi seuraavasta tukipaketista tarvittavan keskustelua aikaisintaan vuonna 2014.

    ”Kreikan taloustilannetta ja sen kehittymistä katsotaan varmasti silloin.”

    Espanjan valtion kymmenvuotisen lainan korot jatkoivat tiistaina yli seitsemän prosentin tasolla.

    Korkotaso alkaa olla kriittisissä lukemissa, pystyykö maa hoitamaan lainansa.

    Hirvonen pitää mahdollisena markkinat jatkavat Espanjan sekä muiden euroalueen kriisimaiden koettelemista.

    Espanja on uudistanut talouttaan. Valtionvelka on euromaiden keskitasoa.

    Pankit ovat huonojen asuntoluottojen pauloissa. Niille räätälöitiin sadan miljardin paketti.

    Hirvonen ei odota talouden epävarmuuden hellittävän euroalueella aivan pian. Suomeen tämä heijastuu vientiteollisuuden vaikeuksina. Korkotaso pysyy matalana.

    OP-Pohjola ennustaa euroalueelle nollakasvua ja ajoittain taantumaa. Suomelle povataan yhden prosentin kasvua.

    Normaalisti Suomi yltäisi kolmen prosentin ja euromaidenkin liki kahden kasvuun.

    Kreikan eurokielteinen vaalitulos toukokuussa heikensi valuutan arvoa viisi senttiä suhteessa USA:n dollariin. Se on pysynyt samalla 1,25:n tasolla. Keväällä käytiin 1,30:ssä.

    ”Vientiyrityksillämme menee nyt vähän paremmin”, Hirvonen analysoi.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eurokriisi
    espanja
    kreikka
    talouskriisi
    euroalue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria