
Korkeakoulut saavat uusia koulutusmahdollisuuksia vuonna 2023, jolloin kuusi yliopistoa ja yhdeksän ammattikorkeakoulua saa kaipaamiaan uusia koulutusvastuita.
Uudistukset lisäävät muun muassa terveystieteen koulutusta Helsingin yliopistossa ja oikeustieteen koulutusta Åbo Akademissa. Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto puolestaan saa yhteiskunta-, valtio- ja hallintotieteiden koulutusmahdollisuuden.
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) sanoi, että korkeakouluille ei ole luvassa uutta rahoitusta.
Kurvisen mukaan koulutusvastuita myönnettäessä on huomioitu se, että kunkin alueen elinkeinoelämä ja kunnat ovat sitoutuneet uusiin lahjoitusprofessuureihin. Korkeakoulut voivat myös lopettaa ja muuttaa aiempia koulutuslinjoja.