• Asuntokauppa jatkui kesäkuussa vaimeana, hinnat ja myyntimäärät laskivat eniten Helsingissä ja Espoossa

    Myynti sujui pääkaupunkiseutua pirteämmin Kuopiossa ja Kouvolassa.
    Helsingin Kalasatamaan on noussut asunto yli 10 000 ihmiselle. Maantäyttö aloitettiin jo 1800-luvulla, jolloin alueella laidunnettiin vielä karjaa.
    Helsingin Kalasatamaan on noussut asunto yli 10 000 ihmiselle. Maantäyttö aloitettiin jo 1800-luvulla, jolloin alueella laidunnettiin vielä karjaa. Kuva: Tero Pajukallio
    Uutiset|Talous
    18.7.202309:56
    Eija Mansikkamäki

    Asuntokaupan apatia jatkui kesäkuussa. Vanhoja asuntoja myytiin koko maassa kolmannes vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Kolmanneksen pudotus pätee myös koko alkuvuoteen.

    Uusien asuntojen kauppa on hidastunut vielä enemmän: niiden myynti putosi sekä kesäkuussa että alkuvuonna noin 70 prosenttia viime vuodesta.

    Luvut perustuvat Kiinteistönvälitysalan keskusliiton hintaseurantapalveluun, jossa on suurimpien välittäjien kauppatiedot.

    Eniten vanhojen kerrostaloasuntojen kauppamäärät laskivat kesäkuussa pääkaupunkiseudulla: Espoossa 44, Helsingissä 39 ja Vantaalla 35 prosenttia. Kuopiossa myynti väheni vain kuusi ja Kouvolassa seitsemän prosenttia.

    Omakoti- ja rivitalokauppa piristyivät vuodessa, vaikka omakotikauppa laskikin 23 ja rivitalokauppa 29 prosenttia viime vuoden kesäkuusta.

    Omakotitalokauppoja tehtiin kesäkuussa Helsingissä viisi, Kuopiossa kuusi, Kouvolassa 11 ja Oulussa pari prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Rivitaloja myytiin esimerkiksi Kuopiossa 12 ja Tampereella neljä prosenttia viime vuoden kesäkuuta enemmän.

    Pääkaupunkiseudun kerrostaloasunnoissa myyntiajat pitenivät ja hinnat laskivat. Myynti kesti kesäkuussa keskimäärin 94 päivää, kun se vuotta aikaisemmin oli 62 päivää.

    Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 7,4 prosenttia viime vuodesta ja 0,8 toukokuusta 2023. Helsingissä ja Vantaalla asunnot halpenivat vuodessa liki kymmenen prosenttia.

    ”Asuntomarkkinoilla vallitsee aina ostajien ja myyjien tasapaino. Tällä hetkellä ostajilla on runsaasti valinnanvaraa”, Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Marina Salenius sanoo tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    asuntokauppa
    asuntojen hinnat
    pääkaupunkiseutu
    kiinteistömarkkinat
    suomen taloustilanne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria