• Etelä-Afrikka yrittää suitsia rikollisuutta väestörekisterillä

    Etelä-Afrikan sisäministeriö pyrkii saamaan kaikki kansalaisensa kirjattua väestörekisteriin. Syytäkin on: syntyvistä lapsista alle joka kymmenes kirjataan Unicefin mukaan virallisiin tiedostoihin.
    Kuva: Satu Lehtonen
    Uutiset
    14.10.201314:58
    MT toimitus

    CENTURION, ETELÄ-AFRIKKA (MT)

    Etelä-Afrikan sisäministeri Naledi Pandori toteaa, että kattava väestörekisteri on välttämätön julkisten palvelujen suunnittelun ja mitoituksen suhteen. Kenties vielä tärkeämpi syy on taistelu rikollisuutta vastaan.

    ”Rikolliset hyötyvät puutteellisesta syntymien, kuolemien ja avioliittojen rekisteröinnistä. Kansalliset ja monikansalliset rikollisjärjestöt ostavat ja monistavat henkilötietoja lahjontaan mukaan lähteneiltä virkamiehiä”, Pandori painotti.

    Rikollisuus – varkaudet ja väkivalta – ovat Afrikan vauraimmassa maassa paha sisäinen ongelma.

    Ohjelma on kaksiosainen. Syntyvät lapset kirjataan viranomaisten tiedostoihin ennen kuukauden ikää. Toiseksi kaikkia 16 vuotta täyttäneitä velvoitetaan hankkimaan henkilötodistus.

    Syntyneiden lasten rekisteröinti voi jatkossa tapahtua paikallishallinnon vakituisissa ja liikkuvissa toimipisteissä ja lisäksi myös terveysasemilla ja sairaaloissa.

    Maassa on ollut velvollisuus kirjata syntyvät lapset väestörekisteriin vuodesta 1923, mutta sitä ei ole koskaan saatu toimimaan kuin suurimmissa kaupungeissa – eikä niissäkään köyhien osalta, kun slummeihin muuttaa jatkuvasti maaseudulta paperittomia ihmisiä.

    Unicefin arvion mukaan vuonna 2010 vain kahdeksan prosenttia syntyneistä lapsista rekisteröitiin virallisesti. Luku oli Afrikan heikoin, joskin useilla Saharan eteläpuolisilla mailla on suuria puutteita perustietojen eli syntymien ja kuolemien kirjaamisessa kansalliseen rekisteriin.

    Maatilat mukaan kampanjaan

    Maan sisäministeriö solmi viime torstaina sopimuksen Etelä-Afrikan suurimman tuottajajärjestön Agri SA:n kanssa. Siihen kuuluvilla maatiloilla on runsaasti työvoimaa, ja työntekijöiden perheet asuvat usein tiloilla.

    Pandori kertoi puheessaan, että viime vuonna aluehallinto muun muassa löysi maatilan, jolla syntynyt 18-vuotias nainen ei ollut väestörekisterissä eikä ollut koskaan poistunut tilalta. Myöskään hänen lapsiaan ei ollut rekisteröity.

    Ministeri vetosi tuottajaväkeen, ettei vastaavia ihmisiä enää löytyisi.

    Artikkelin aiheet
    Etelä-Afrikka
    väestörekisteri
    rikollisuus
    Naledi Pandor
    Unicef
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria