• Ajokortilla tehdään bisnestä

    Autoliitto suomii sekä ajokorttiuudistusta että ajokorttien myöntämistä, joka on kilpailuttamisen jälkeen muuttunut bisnekseksi. Valtiota ajokorttien hintojen nousu ei näytä kiinnostavan.
    Uutiset
    27.1.201307:00
    MT toimitus

    Ajokorttiuudistus astui voimaan 19. tammikuuta. Se muutti henkilöautokortin ajo-opetuksen kolmiosaiseksi. Opetuksen lisääntyminen kallistuttaa ajokortteja sadoilla euroilla.

    Samaan aikaan kilpailutus on muuttanut kuljettajatutkintojen vastaanoton erittäin kannattavaksi liiketoiminnaksi. Esimerkiksi henkilöauton ajokortin eli B-tutkinnon teoria- ja ajokokeiden yhteishinta nousi jo vuoden 2011 alusta 58 eurosta 81 euroon.

    ”Menettely, jolla asia Trafissa hoidettiin, on kilpailutuksen irvikuva. Kilpailutuksen taustalla on joko osaamattomuus tai se, ettei tällaista viranomaistoimintaa voi lainkaan kilpailuttaa”, sanoo toimitusjohtaja Pasi Nieminen Autoliitosta.

    Seuraavan kerran kuljettajatutkinnon kilpailutus on järjestettävä vuonna 2014.

    Autoliitto vaatii, että ennen kilpailutusta on selvitettävä asiantuntijoilla, onko kilpailun edellytyksiä ylipäätään olemassa. Mikäli aito kilpailutus ei ole mahdollinen, tulee tehtävä säätää lailla TraFin hoidettavaksi viranomaispalveluksi.

    Nieminen syyttää Trafia ja liikenneministeriötä siitä, että ne katsovat hankkeissaan vain, ettei valtiolle tule niistä kustannuksia. Kuluttajien maksettavaksi jäävät kustannukset eivät niitä kiinnosta.

    Artikkelin aiheet
    ajokortti
    Autoliitto
    kilpailutus
    Trafi
    liikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle