• Tuontisähkö ja lämmin sää pienensivät Suomen hiilidioksidipäästöjä vuonna 2015

    Suomen päästökauppasektorin päästöt vähenivät noin 3,3 miljoonaa tonnia edellisvuodesta.
    Maakaasun kulutus laski Suomessa viime vuonna.
    Maakaasun kulutus laski Suomessa viime vuonna. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    2.4.201614:37
    Terhi Torikka

    EU:n päästökauppaan kuuluvien suomalaisten laitosten yhteispäästömäärä oli 25,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuonna 2015.

    Vuonna 2014 vastaavat päästöt olivat 28,8 miljoonaa tonnia ja vuonna 2013 31,5 miljoonaa tonnia, kertoo Energiavirasto.

    Suomessa päästöjen pienenemiseen vuonna 2015 vaikuttivat lämpimänä jatkunut sää sekä kotimaisen sähkön erillistuotannon korvaaminen sähkön tuonnilla.

    Fossiilisten polttoaineiden käyttö Suomessa laski nostaen uusiutuvien energialähteiden osuutta energian kokonaiskulutuksesta.

    Päästökauppasektorilla maakaasun kulutus laski vuonna 2015 yhteensä noin 16 prosenttia. Kivihiilen kulutus puolestaan väheni noin 30 prosenttia edellisvuoteen nähden.

    Turpeen käyttö vähentyi edellisestä vuodesta noin 6 prosenttia.

    Uusiutuvien, kestävyyskriteerit täyttävien polttoaineiden käyttö päästökauppasektorilla väheni noin prosentin edellisestä vuodesta. Muutosprosentit perustuvat energiamääriin.

    Artikkelin aiheet
    hiilidioksidipäästöt
    päästökauppa
    Energiavirasto
    fossiiliset polttoaineet
    uusiutuvat energialähteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria