• Yle: Pienpetorautaan loukkaantunut karhuemo elää yhä Pohjois-Karjalassa – poliisin mukaan eläin lopetetaan

    Pienpetoraudan käpäläänsä saanut emokarhu on havaittu pitkän tauon jälkeen Pohjoi-Karjalan Enossa.
    Viime syksynä pienpetorautojen vahingoittamat karhut herättivät paljon keskustelua. Kuvan karhu ei liity tapauksiin.
    Viime syksynä pienpetorautojen vahingoittamat karhut herättivät paljon keskustelua. Kuvan karhu ei liity tapauksiin. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    13.8.202218:30
    Jussi Vehkala

    Viime kesänä itsensä pienpetorautaan loukannut emokarhu on havaittu pitkän tauon jälkeen Pohjois-Karjalan Enossa. Karhu tallentui riistakameraan Sarvingissa, lähellä paikkaa, jossa se nähtiin vuosi sitten neljän pentunsa kanssa, kertoo Yle.

    Samaa karhua yritettiin pyydystää viime vuonna useiden viikkojen ajan sen vammojen arvioimista ja mahdollista rautojen poistoa varten.

    ”Eläin on yhä loukkaantunut, joten lähtökohtaisesti se lopetetaan osana karhunmetsästystä. Tilanne on nyt erilainen kuin vuosi sitten, koska pienet pennut ovat mitä ilmeisimmin selvinneet maailmalle”, sanoo Itä-Suomen polisin eräyhdyshenkilö, rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen kertoo Ylelle.

    Karhunmetsästyksen on määrä alkaa 20. elokuuta. Pohjois-Karjalassa aloitus on epävarmaa, sillä maakuntaan myönnetyistä kaatoluvista on valitettu hallinto-oikeuteen.

    Pohjalaisen mukaan lopettaminen on ensisijainen vaihtoehto, vaikka karhunmetsästyskausi ei alkaisikaan.

    Karhu tallentui heinävaaralaisen Marko Kervisen riistakameraan. Karhu vaikuttaa tottuneen rautaan, paikallisen metsästysseuran puheenjohtajana toimiva Kervinen arvio. Hänestä on sääli, että karhu kulkee yhä rauta käpälässään. Kervisen mielestä armollisin ratkaisu olisi karhun lopettaminen.

    Artikkelin aiheet
    karhu
    Pohjois-Karjala
    pienpetorauta
    karhunmetsästys
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle